Täällä lähihoitaja ja geronomiopiskelija Pipsa kirjoittaa ensimmäistä kertaa yrityksen blogiin. Lähdin peruskoulun jälkeen opiskelemaan lähihoitajaksi sillä ajatuksella, että suuntautuisin opinnoissani lasten ja nuorten osaamisalaan. Opintoihin kuuluvan hoidon ja huolenpidon harjoittelujakson jälkeen ikäihmiset kuitenkin valloittivat sydämeni täysin. Suuntauduin lähihoitajaopinnoissani sairaanhoidon- ja huolenpidon osaamisalaan ja valmistuin lähihoitajaksi keväällä 2016.
Lähihoitajaksi valmistuessani tunsin, että haluan jatkaa alan sosiaali- ja terveysalan opintoja heti pidemmälle. Yllätyksekseni pääsin aloittamaan geronomiopinnot Metropolia Ammattikorkeakoulussa heti syksyllä. Nyt kolmen vuoden jälkeen opinnot ovatkin jo loppusuoralla ja marraskuun lopulla olen vihdoin valmis geronomi! Geronomi on ammattinimikkeenä edelleen monille täysin tuntematon, joten omaa ammatinkuvaa on saanut avata useampaan kertaan. Geronomin osaamiseen sisältyy muun muassa gerontologinen osaaminen, monialainen arviointiosaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen sekä vanhuspalvelujen johtamis-, kehittämis- ja laadunhallintaosaaminen.
Ammattikorkeakouluopinnot on tänä päivänä helppo sovittaa yhteen työelämän kanssa, sillä useimmat kurssit toteutuvat suurimmilta osin etäopintoina. Opintoja sekä niiden etenemistä pystyy suunnittelemaan ja sovittamaan opiskelijan omaan elämäntilanteeseen sopiviksi. Päätin itse käydä näin viimeisenä geronomiopiskelijakesänä kaksi valinnaista kesäkurssia. Toinen kesäkurssi käsitteli työn, työyhteisön ja oman toiminnan merkityksiä työhyvinvointiin.
Yksi kurssiin liittyvistä oppimisteoista oli tehdä Työterveyslaitoksen verkkosivuilla työn imu -testi. Testin avulla pääsee helposti pohtimaan ja arvioimaan omaa työhyvinvointia sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Sain itse testistä työn imun pistemääräksi 5.22. asteikolla nollasta kuuteen. Työn imu tarkoittaa työssä koettua myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa, joka lisää työntekijän innokkuutta sekä työssä jaksamista. Työntekijän motivoituneisuus taas heijastuu suoraan asiakastyössä palvelun laatuun.
Pääset tekemään työn imu -testin Työterveyslaitoksen verkkosivuilla osoitteesta https://www.ttl.fi/tyon-imu-testi/. Testin monivalintakysymyksiin vastattuasi saat tulokset sekä kirjallisen palautteen työn imun kokemuksistasi.

Mukavaa syksyä kaikille! <3
Pipsa
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!