”Mietin tänään, että jaksaisiko sitä nousta ollenkaan sängystä ylös. Sitä kun on niin yksin.”

Yleensä niin iloisen seniorin suusta kuultu kommentti hiljensi ja laittoi miettimään vielä useamman päivän sen jälkeen. Työssäni tapaan vanhoja ihmisiä, joista osalla on ikää jopa yli yhdeksänkymmentä vuotta. Ensimmäinen ajatus on minullakin usein, että onpa ihanaa, kun ihminen on saanut elää niin pitkän elämän terveenä ja edelleen jaksaa tehdä ja touhuta. Voi, kun saisin itsekin!

Vaikka näiden ihanien ikäihmisten kanssa meillä on usein hauskaa ja keksimme mukavaa tekemistä päivän piristeeksi, on pitkällä iällä myös kääntöpuolensa. On rankkaa, kun ympäriltä ikätoverit ja läheiset sairastuvat ja menehtyvät eikä yhdistysten tapaamisista löydä enää ketään oman ikäistään juttukaveria. Kuulon huonontuessa puolin ja toisin puhelinkeskustelut voivat olla haasteellisia. Jos puoliso on menehtynyt tai puolisoa ei ole ikinä ollutkaan, lapset ovat kiireisiä tai kaukana tai heitäkään ei ole, voi vanhuus olla hyvin yksinäistä ja kulminoitua muutaman seinän sisällä tapahtuviin toistuviin rutiineihin. Etenkin, jos ei yksin uskalla tai halua lähteä liikkeelle.

Työskentelin monta vuotta kunnalla terveydenhoitajana. Viimeisimmässä työpaikassani minulla oli huoneentaulu, jossa luki teksti ”Tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäsi on päiviä, vaan kuinka paljon päivissäsi on elämää”. Tuo lause on avautunut minulle entistä konkreettisemmin nyt kotihoitoyrittäjänä. Sain joululahjaksi toivomani Maaret Kallion kirjan Inhimillisiä kohtaamisia, ja sen myötä ajattelen yhä vahvemmin niin, että suuri merkitys on myös sillä, minkälaisia kohtaamisia elinpäiviimme mahtuu. Suosittelen lämpimästi kirjaa.

Paljon puhutaan siitä, miten ikääntyvien terveydenhoitopalveluille on yhä lisääntyvää tarvetta. Puolen vuoden yrittäjyyden pohjalta totean, että paljon tarvetta on myös sosiaalipalveluille. Usein se, että käyn jakamassa lääkkeet tai mittaamassa verenpaineet on asiakkaan terveydelle toki erittäin tärkeä asia, mutta mielen virkeyden kannalta yhtä tärkeää on usein se, että hän pääsee keskustelemaan ja saa sosiaalisen tapahtuman päiväänsä. Sen vuoksi haluan varata kotikäynneille aina riittävästi aikaa. Silloin asiakas pääsee jakamaan vanhoja lapsuusmuistoja, nauramaan hauskoille tapahtumille menneisyydestä, esittelemään perheen valokuvia vuosikymmeniltä tai kunniamerkkejä, pohtimaan yhdessä politiikkaa tai muuta maailmanmenoa. Muistelemaan aikaa, jolloin puoliso vielä eli, ja lapset olivat kotona.

Jokainen tarvitsee jonkun, jolle purkaa sydäntään myös silloin, kun on huono päivä, ja olo on yksinäinen. Jonkun, jonka kanssa lähteä ulos raittiiseen ilmaan, kauppareissulle, kahvilaan, saunavuorolle, kirjastoon. Tai jonkun, jonka kanssa ihan vaan istua kotona sohvalla ajatuksia jakamassa. Jonkun, jolle voi purkaa joskus myös vuosien kaipauksen, ikävän, yksinäisyyden, surun ja väsymyksen. Aidosti, kiireettömästi, inhimillisesti, siinä hetkessä.

Sitten taas jaksaa touhuta.

Myös toisen ihmisen kosketuksen kaipuu voi olla suuri, ja se tulisi myös kotihoidossa huomioida mahdollisuuksien mukaan. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin viime syksynä blogiini Kosketuksen merkityksestä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja läheisillesi. Ollaan läsnä toisillemme! 

Taija