Artikkelit

Iloista kesäkuun alkua! Siitä huomaa, että kalenteri on mukavan täynnä töitä, kun edellisestä blogista on taas pari kuukautta vierähtänyt. 🙂 Kiitollinen mieli!

Vappuna yritys juhlisti 1-vuotista taivaltaan, ja sen kunniaksi veimme jokaiselle asiakkaallemme kevätkukkasen ikkunalaudalle ilahduttamaan. Useimmilla asiakkailla kukkaset iloitsevat auringosta ikkunalla edelleen. Vuoden yrittäjyyden jälkeen aloittelin toisen vuoden kiitollisissa ja iloisissa tunnelmissa, onni tehdä tätä työtä tässä hetkessä näiden ihmisten parissa.

Kevään aikana erityisen ilahduttavaa on ollut hyvä ja monipuolinen yhteistyö eri toimijoiden kesken asiakkaiden asioita hoitaessa. Terveydenhoitajana koen moniammatillisen yhteistyön aina tosi hedelmälliseksi, voimme puolin ja toisin oppia toisiltamme uutta. Monia hyviä palavereja on istuttu eri toimijoiden kesken ja sitä kautta saatu parannettua sekä asiakkaan arkea että toisinaan myös läheisten voimavaroja. Tässä työssä yhteistyötä eri ammattialojen osaajien kanssa on koko ajan ja haluankin lausua lämpimät kiitokseni asiakkaiden kanssa saamastamme hyvästä ja lämminhenkisestä palvelusta esimerkiksi Hyvinkään kaupungin ikääntyvien palveluille, kuntoutuspalveluille, Kirjavantolpan apteekille, Lääkärikeskus Mehiläiselle sekä tietenkin ihanalle yhteistyökumppanillemme Jalkakeitaalle, jonka jalkahoitaja Katja Markkanen on hoitanut asiakkaittemme jalkoja kesäkuntoon kotikäynneillä läpi kevään.

Rinnallani on kulkenut muutama ihana yrittäjäkollega, joiden kanssa on vaihdettu ajatuksia, kehitetty toimintaa, oltu vertaistukena arjessa ja ideoitu yhteistyötä. Erityiskiitos Katja, Linda ja Iida! <3

Asiakkaiden ja omaisten kanssa on vietetty monia arvokkaita hetkiä. Olen erityisen iloinen siitä, että toimintamme sydän ja agenda, terveyden edistäminen, on ollut koko ajan toimintamme fokuksessa. Kuten eräs omainen puhelimessa minulle sanoi, ”vaikka sairaanhoitoa ei enää niin paljon tarvita, niin on edelleen todella hyvä, että käytte. Se on nimenomaan sitä terveydenhoitoa”. Juuri näin! Ennaltaehkäisy ja hyvinvoinnin rakentaminen päivittäin on sydämen asia minulle. Mitä enemmän panostetaan terveyden edistämiseen, sitä vähemmän tulevaisuudessa tarvitaan sairaanhoitoa.

Hyvinvoinnin edistämistä olemme tehneet mm. seuraavien juttujen kautta: asiakkaiden kanssa on käyty virkistäytymässä erilaisissa paikoissa sekä liikuttu toimintakyvyn rajoissa ulkoilmassa, on pelattu muisti- ja älypelejä, tehty puutarhatöitä, luettu lehtiä ja kuunneltu musiikkia, leivottu ja laitettu ruokaa, jumpattu ja kuntouduttu. On iloittu yhdessä painonpudotusprojektien edistyessä ja kerrattu terveellistä ruokavaliota ja opeteltu poimimaan kaupasta sydän-merkittyjä tuotteita. On karkoitettu yksinäisyyttä yhdessäololla ja mukavalla touhuamisella sekä henkevillä keskusteluilla.

Toivotan sinulle oikein ihanaa, aurinkoista ja antoisaa kesäaikaa!

 

 

 

Taija

 

 

 

Syyskuu tuntuu menneen yhdessä hujauksessa!

On mukavaa herätä aamuisin tekemään sellaista työtä, johon on suuri innostus ja tekemisen palo ja jota on halu kehittää asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Iloitsen siitä, että olen päässyt tapaamaan asiakkaita. Kun on kutsumus auttamistyöhön ja tahto lisätä elämäniloa ihmisten arkeen, juuri tämä työ tässä hetkessä tuntuu oikealta. Nöyrästi ja kiitollisena kuljen omaa yrittäjäpolkuani ja katson, minne se minut johtaa.

Tässä yritystoiminnan ohessa piipahdin nappaamassa annoksen aurinkoa ja d-vitamiinia itseeni minilomalla Barcelonassa. Olen suorittanut myös johtamisen ja palvelutuotannon kehittämisen opintojani eli ylempiä korkeakouluopintoja, jotka alkavat olla loppusuoralla. Yritystoimintaa ajatellen on ollut antoisaa opiskella juuri palvelujen kehittämistä ja johtamista sekä yrittäjyyttä. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon saan keväällä.

Itseni ja työni kehittäminen on minulle intohimo, harrastus ja merkittävä osa identiteettiä. Aina on mahdollisuus haastaa itseään ja löytää uusia ulottuvuuksia sekä itsestään että ympäristöstään. Opiskellessa uutta on mahdollisuus visioida, hullutella ajatuksilla ja uudenlaisilla lähestymistavoilla asioihin, palveluihin, käytäntöihin ja ihmisiin. Harrastaa ainakin mielessään eräänlaista palvelumuotoilua. Ja tavata upeita eri alojen ammattilaisia. Olen ihan varma, että tulen jatkossakin opiskelemaan lisää mielenkiintoisia asioita työn ohessa.

Yksi ihanimmista asioista tänä syksynä ovat olleet yhteydenotot muilta yrittäjiltä. Olen saanut tukea, kannustusta, ohjeita, vinkkejä ja mielenkiintoisia yhteistyöehdotuksia. On hienoa, että yksinyrittäjät pitävät yhtä ja tsemppaavat toisiaan. Kun yrittää yksin, kaipaa välillä sitä, että saa peilata ajatuksiaan ja visioitaan toisen yrittäjän kanssa. Arki on kovaa työtä ja joskus omalle tekemiselleen sokaistuu. Toisinaan kaipaa myös sitä, että on joku, jonka kanssa jutella puhtaasti yrittämisestä. Sen iloista, haasteista ja sudenkuopista sekä ennen kaikkea ideoista ja mahdollisuuksista. Yrittämisen elämäntavasta. Lähiaikoina onkin tulossa pari mielenkiintoista tapaamista muiden yrittäjien kanssa. Odotan kovasti ajatusten vaihtoa ja yhdessä ideointia.

Myös lokakuu näyttäisi käynnistyvän siis mukavalla sykkeellä. Ensi viikolla vietetään vanhusten viikkoa. Olen menossa Ikääntyvien messuille Riihimäelle esittelemään yritystäni ja kertomaan itsestäni ja toiminnastani. Ensisijaisesti odotan messuilta ihmisten tapaamista ja aitoja, hyviä keskusteluja siitä, miltä ikääntyminen tuntuu ja millaisia toiveita ikääntyvät ihmiset omaisineen nostavat esille liittyen kotihoidon palveluihin sekä elämänlaadun ja -ilon säilyttämiseen myös seniorivuosina. Toivottavasti näemme messuilla!

Huomenna on Maailman sydänpäivä. Muista pitää huolta omastasi. Yksi parhaita keinoja siihen on puhtaassa luonnossa liikkuminen ja rauhoittuminen arjen kiireissä.

Aurinkoa ja kaunista ruska-aikaa Sinulle.

 

Taija