Väestömme ikääntyy ja eliniän odote nousee. Yhteiskunnan ikääntymisessä ei ole kuitenkaan kyse vain iäkkäiden määrän kasvusta vaan kokonaisvaltaisesti väestörakenteen muutoksista. Eläkeikäisten määrän voimakkaan kasvun ohella työikäinen väestö vanhenee. Myös syntyvyys ja kuolevuus on ollut jo pidempään laskussa.
Yhteiskuntamme tavoitteena on, että ikäihmiset pärjäisivät kotona pidempään. Ikäihmisen kotona pärjäämisen avainsana on turvallisuus, jonka toteutumista tukevat kotihoito sekä muut tukipalvelut kuten esimerkiksi turvapuhelin ja ateriapalvelu. Aikaisemmin tutuksi tullutta pitkäaikaista laitoshoitoa on vähennetty runsaasti ja pääasiallinen ympärivuorokautinen hoito järjestetään nykyisin tehostettuna palveluasumisena. Onnistuneiden hoitopolkujen takana on ajatus ’’oikea palvelu oikeaan aikaan’’. Työtä sydämellään tekeviä vanhustyön ammattilaisia tarvitaan ikääntyvässä yhteiskunnassamme yhä enemmän.
Mikä meidät vanhustyön ammattilaiset johdattaa alalle?
Lähdin peruskoulun jälkeen opiskelemaan lähihoitajaksi sillä ajatuksella, että suuntautuisin opinnoissani lasten ja nuorten osaamisalaan. Lähihoitajaopintoihin pakollisena kuuluvan vanhustyön hoidon ja huolenpidon harjoittelujakson myötä ajatukseni omasta tulevaisuuden työnkuvasta koki kuitenkin täyskäännöksen. Tehostetun ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä sain ensimmäisen kosketuksen vanhustyöstä. Empaattinen ja ihmisläheinen luonteeni tuntui vanhustyössä suurelta vahvuudelta. Yhtäkkiä en osannut edes kuvitella työskenteleväni muualla kuin vanhustyön parissa.
Lähihoitajaksi valmistuttuani halusin kehittää vanhustyön ammattiosaamistani kokonaisvaltaisemmin ja hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan geronomiksi. Opintojen alkaessa oli mielenkiintoista huomata, kuinka eri lähtökohdista kiinnostus vanhustyöhön oli saanut alkunsa. Iso osa luokkalaisistani oli alanvaihtajia, jotka olivat seuranneet sairautta ja sen etenemistä lähiomaisen näkökulmasta. He olivat nähneet sairauden hoitoa läheltä ja kokeneet läheisensä pitkittynyttä saattohoitoa sekä irti päästämisen pelkoa. Monia luokkakavereitani ja kollegoitani on vanhustyössä kiinnostanut myös alalla vallitsevat ongelmat, niiden ratkaiseminen ja vanhustyön kokonaisvaltainen kehittäminen.
Työn merkityksellisyydestä ja kiitoksesta
Asiakaskuntamme kotihoidossa on hyvin monimuotoinen. Kohtaamme päivittäin työssämme muistisairaita, monisairaita, yksin asuvia, omaishoitajia, omaishoidettavia ja yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä. Hoitajamme kotikäynti saattaa olla ikäihmisen päivän tai jopa viikon ainoa sosiaalinen kontakti ja hetki. Moni asiakkaamme pystyy asumaan kotona turvallisesti ja pitämään omista tutuista rutiineistaan kiinni meidän kotikäyntiemme tuomien apujen turvin. Työmme merkityksellisyyden kokeminen on työyhteisömme jokaiselle jäsenelle tärkeä asia. Se saa meidät vanhustyön ammattilaisina tekemään työtämme täydellä sydämellä ja panoksella.
Koen itse koko työni pohjan rakentuvan ikäihmisen auttamisesta ja turvallisen ikääntymisen tukemisesta. Minulle työn palkitsevin asia on työstä saamani kiitos. Jokainen työyhteisömme jäsen saa kotikäynneillä päivittäin sanallista kiitosta asiakkailta sekä heidän läheisiltään. Asiakkailta tulleiden kauniiden sanojen ja kiitosten lisäksi koen vähintään yhtä tärkeänä ja merkityksellisenä asiana työyhteisöltä sekä esimieheltä saadun kiitoksen ja palautteen.
Muistan edelleen kuinka aikaisemmassa työpaikassani tehostetun asumispalvelun yksikössä en saanut juuri koskaan työstäni kiitosta suoraan ikäihmiseltä. Pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavat ikäihmiset olivat toimintakyvyltään heikommassa kunnossa eivätkä välttämättä enää ymmärtäneet tai pystyneet kiittämään hoitajaa. Tiesin silti aina työpäivän jälkeen tehneeni uskomattoman merkityksellistä, ainutlaatuista ja korvaamatonta työtä.
Ihanaa syksyä kaikille!
-Pipsa
