Vanhustenviikkoa vietetään 4.-11.10. teemalla Onni on vanheta. Myönnän, että yllä kirjoittamani otsikon mukaisesti ensimmäinen mietteeni oli, onko todella näin.
Pyöritän neljättä vuotta omaa kotihoitoyritystäni. Näiden vuosien aikana olen saanut tutustua pitkälti yli sataan vanhukseen, heidän omaisiinsa ja elämäänsä ylipäätään. Tämän kokemukseni pohjalta näen, että yhteiskuntamme on jakaantunut hyväosaisiin vanhuksiin ja huonompiosaisiin vanhuksiin.
On heitä, joilla on välittäviä omaisia ympärillään ja taloudellisia mahdollisuuksia ostaa itselleen palveluja tarpeidensa ja toiveidensa mukaan: kotihoitoa, kotipalvelua, siivousapua, kävelylenkkiseuraa. On heitä, jotka voivat tilata kauppakassin kotiovelle ja heitä, joita omaiset vievät kauppa- ja apteekkireissuille sekä mahdollistavat matkustamisen lähisukulaisten luo toiselle puolelle Suomea. On heitä, joilla on mökki, lomaosake tai hyvät sijoitukset sekä lapsenlapset, jotka tuottavat suurta iloa vielä vanhuusvuosina. Heitä, joilla toimintakyky on säilynyt ihmeellisen hyvänä, vaikka ikä kolkuttelee lähellä sataa vuotta. Heitä, joista huolehditaan ja välitetään joka päivä. Heitä, joille todella on onni vanheta, kun elämässä on kaikki mahdottoman hyvin.
Ikävä kyllä näiden vuosien aikana olen kohdannut runsaasti myös niitä vanhuksia, joilla elämän täyttävät huolet, kivut, yksinäisyys ja taloudellinen ahdinko. Heitä, joilla ei ole säästöjä, ei omaisia, ei puolisoa, ei ketään. Heitä, jotka eivät pääse lääkärille kunnalliselle puolelle usean viikon jonotuksesta huolimatta ja heitä, joilla ei ole varaa yksityislääkärin vastaanottoon. Heitä, jotka uupuvat kotona läheisensä omaishoitajana saadessaan vain pari päivää kuukaudessa lepoaikaa. Heitä, väliinputoajia, jotka todetaan kunnallisella puolella ”liian hyväkuntoisiksi” saamaan kotihoidon palveluja, mutta joilla ei ole varaa kustantaa yksityistä apua. Heitä, jotka sairaalaan joutuessaan kirjoittavat meidät kotihoidon hoitajat lähiomaisen kohdalle, koska ketään muuta ei ole. Heitä, joiden vuoksi me usein taistelemme saadaksemme heille apua kotiin, arkeen ja yksinäisyyteen. Heitä, joille haetaan erilaisia tukia ja avustuksia, koska muutama kymppi kuukaudessa voi tehdä merkittävän suuren muutoksen arjessa.
Suomalaisen terveydenhuollon ja yhteiskunnan ylpeydenaihe on aina ollut julkinen terveydenhuolto ja julkisin verovaroin pyörivät koulut, hammashoidot, terveyskeskuspalvelut ja muut instanssit, jotka tukevat elämänpolulla vauvasta vaariin. Valitettavasti tässä neljän vuoden aikana niin kovin moni näistä palveluista on tuntunut menevän heikompaan suuntaan, ja ihmisten eriarvoistuminen alkaa näkyä niin lapsissa kuin vanhuksissakin. Se on hirmu surullista. Se on asia, joka pitäisi korjata mahdollisimman pian ja mahdollisimman hyvin. Yhteiskunnan arvo punnitaan siinä, miten se pitää huolta heikoimmistaan.
Viimeiset 15 vuotta minua on kyselty mukaan kunnallispolitiikkaan. Sinä päivänä, kun päätän lähteä, tiedän täysin, mitkä asiat omalla agendalistallani tulevat olemaan.
Mitä meistä jokainen voi tehdä oman onnellisen vanhuuden eteen? Realistisesti: säästää rahaa, ylläpitää omaa henkistä jaksamista sekä fyysistä toimintakykyä. Ylläpitää ihmissuhteita, jotka tuovat elämään onnellisuutta ja iloa. Jumpata muistia, valita portaat hissin sijaan, selvitellä ajoissa omia taloudellisia asioita ja tehdä valtuutuksia sellaiselle henkilölle, johon luottaa hädän hetkellä. Kaikkea ei toki elämässä voi ennakoida, mutta niin kovin usein sairastuminen tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja laittaa kaiken uusiksi. Silloin on apua siitä, että on ehtinyt joskus ennakoida asioita edes vähän.
Mitä meistä jokainen voi tehdä toisen onnellisen vanhuuden eteen? Tarjota apua naapurin yksinäiselle vanhukselle käymällä kaupassa tai apteekissa hänen puolestaan. Leipoa omenapiirakan ja viedä sen yksinäisen vanhuksen ovelle. Jäädä juttelemaan hetkeksi toisen ihmisen kanssa. Antaa omaa aikaa ja apua. Pitää huolta omista vanhemmista, isovanhemmista tai muista suvun vanhuksista. Soittaa ja kysellä kuulumisia. Viedä lapsenlapsia kylään, hankkia kotiin apuvälineitä, auttaa arjen pienissä askareissa tai ilahduttaa yllätysvisiitillä. Ostaa omalle äidille, isälle tai isovanhemmalle kotiin palveluja, joilla tuetaan toimintakyvyn säilymistä ja omassa kodissa selviämistä sekä ehkäistään yksinäisyyttä silloin, kun omaiset ovat kaukana. Moni asiakkaistamme ilahtuu suunnattomasti ihan vain siitä, että pääsee kanssamme kävelylle ulos tai saa kahvikupposen ääressä kertoa rauhassa, mitä tänään kuuluu. Turvapuhelimen hankinta omalle vanhusläheiselle on sekin yksi suurimmista rakkaudenteioista, mitä voi tehdä, sillä voi pelastaa paljon, jopa toisen hengen.
Liityin viime keväänä sosiaalisessa mediassa Naapuriapu-nimiseen ryhmään, jonka kautta pääsin muutaman kerran auttamaan vieraita ihmisiä, jotka olivat taloudellisessa tai muussa ahdingossa johtuen vallitsevasta korona-tilanteesta. Itselle jäi hirmu hyvä mieli, kun ojensi ruokakassin sitä tarvitsevalle.
Hyvä tuo hyvää, sanotaan. Uskon tähän vahvasti. Meistä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa jossain määrin siihen, millainen onni on vanheta – meille itsellemme, läheisillemme ja yhteiskunnallisesti.
Pidä huolta läheisistäsi – ja itsestäsi!
<3 Taija
