Artikkelit

Vappuna, 1.5.2017, minusta tuli virallisesti yrittäjä. Jotenkin vertauskuvallisesti ajattelin, että vappu, suomalaisen työn juhlapäivä, sopisi hyvin yrityksen rekisteröintipäiväksi. Nämä kaksi vuotta yrittäjänä ovat olleet erittäin antoisaa ja ihanaa aikaa, joka on opettanut enemmän kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan. Kahteen vuoteen mahtuu myös raskaita aikoja, jotka ovat haastaneet haluani olla yrittäjä. Tähän blogiin ajattelin purkaa rehellisiä ajatuksiani tässä hetkessä yrittäjyyteni tuomista oivalluksista.

Unelmista

Kaikki lähti liikkeelle unelmasta. Ajatuksesta tuoda kotiin sosiaali- ja terveyspalveluja kaiken ikäisille. Lisätä ihmisten hyvinvointia, antaa kiireetöntä aikaa asiakkaalle, olla läsnä toiselle aidosti, ihminen ihmiselle. Tehdä asiat alusta lähtien omalla tavalla. Kuunnella omaa intuitiota ja toisaalta antaa elämän johdattaa eteenpäin ilman liian tarkkoja suunnitelmia. Työllistää itseni, irtisanoutua työstä, jossa koin antaneeni jo kaikkeni. Halusin oppia uutta, kehittää itseäni, luoda jotain erilaista.

Kävin tässä keväällä luennoimassa Hyrian opiskelijoille yrittäjyydestä. ”Uskokaa unelmiinne”, sanoin heille. Minulla on paljon vielä unelmia. Osa toteutuu, osa ei. Tärkeintä on unelmoida ja huomata sekin, että joskus matkan varrella unelmatkin voivat muuttua. Seuraavaksi olen menossa luennoimaan Tehyn yrittäjille.

Kannustamisesta

Irtisanoutumiseni jälkeen sain kymmenittäin kommentteja, että ”oletpa rohkea, tosi hienoa, itse en uskaltaisi”! Sain myös kommentteja, että ”ainahan voit kokeilla yrittäjyyttä ja palata sitten takaisin vanhaan työhösi, huomaat varmaan pian, että ei kannata”.

Päätin heti alussa ympäröidä itseni niillä ihmissuhteilla, jotka toivat minulle iloa, voimaa, vertaistukea ja vilpitöntä kannustusta. Tiesin, että niitä tulen tarvitsemaan. Olen yrittäjäsuvun kasvatti, tiedän, mitä yrittäjyys on. Olen lapsuudestani asti nähnyt sen, mitä se vaatii. Olen kyllä nähnyt myös sen, mitä sillä voi saavuttaa.

Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat seisoneet rinnallani nämä pari vuotta, nostaneet ylös silloin, kun on tuntunut, että en jaksa, kannustaneet, auttaneet, tukeneet. Ja myös iloinneet kanssani niissä hetkissä, kun olen ollut onnellinen ja ylpeä työni hedelmistä. On ollut onni huomata, että lähelläni on niin paljon ihania ihmisiä. <3

Olen saanut itsekin olla apuna ja tukena myös monelle aloittelevalle yrittäjälle. On tuntunut hyvältä, kun minulta on pyydetty neuvoja ja nykyään myös luentoja yrittäjyydestä. Olen kannustanut, tukenut ja tsempannut montaa ihmistä yrittäjyyden alkutaipaleella, myös saman alan yrittäjiä. En ole koskaan kokenut, että se olisi millään tavalla minulta pois. Kerran olen huomannut, että kilpailevan yrityksen nettisivuille oli päätynyt minun kirjoittamiani lauseita, kun tuttava kertoi. Senkin otin kohteliaisuutena ja huumorilla. 🙂 Lähtökohtaisesti kannustan kuitenkin kaikkia omaperäisyyteen.

Kohtaamisesta

Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki lähtee toisen ihmisen aidosta kohtaamisesta. Oli kyse sitten henkilökohtaisesta ystävyyssuhteesta, asiakkaan kohtaamisesta tai mistä tahansa arkipäivän tilanteesta, jossa ollaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, sillä on valtavan suuri merkitys, millaisia ihan ensimmäiset sekunnit toisen ihmisen kanssa ovat. Työssäni olen ollut asiakkaiden kanssa eri sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vastaanotoilla, viemässä asiakkaita hoivakoteihin, hakemassa heitä sairaalasta kotiin, palavereissa omaisten kanssa, tehnyt yhteistyötä eri tahojen ammattihenkilöiden kanssa.

On ollut ihanaa saada olla mukana tilanteissa, joissa usein iäkäs asiakas on kohdattu inhimillisesti, rauhallisesti ja ystävällisesti omana itsenään. Tilanteissa, joissa häntä on kuunneltu ja arvostettu. Annan aina positiivista palautetta! Yhdelle nuorelle mieslääkärille juuri sanoin, että ”olit mahtava, kohtasit asiakkaan todella ihanasti, kiitos”! Toisinaan olen kokenut hirveää myötähäpeää silloin, kun asiakkaan saama kohtelu alan ammattilaisilta on ollut tökeröä, alentuvaa tai muuten sopimatonta. Pari kertaa meidän on pitänyt puuttua tällaisiin tilanteisiin. Siitä on jäänyt hirveän surullinen olo. Se, että työssä on kiire tai itsellä on huono päivä, ei saisi koskaan olla tekosyy asiakkaan asiattomalle kohtelulle.

Meidän hoitajien työ asiakkaiden kotona on täynnä aitoja kohtaamisia. Niissä on usein iloa ja hauskuutta, huumoriakin. Joskus niissä on myös surua, pettymystä, joskus asiakas uskaltaa jopa kiukutella. Silloin tiedämme, että meistä on tullut tarpeeksi läheisiä. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Eräs asiakas kertoi hiljattain, että on päässyt keskustelemaan hoitajamme kanssa asioista, joista ei ole koskaan voinut kertoa kenellekään. Se tuntui hyvältä. Meihin luotetaan. Onkin tärkeää olla luottamuksen arvoisia.

Työnteosta

Kun aloitin toiminimiyrittäjänä vuonna 2017, kävin läpi järjettömän paperisodan, lupaprosessit ja ilmoitusrumban ja maksoin kasan maksuja ennen kuin sain tehdä käytännössä vielä yhtään mitään. Kun alkuvuodesta 2019 muutin yritykseni osakeyhtiöksi, kävin läpi entistä suuremman paperisodan, lupaprosessit ja ilmoitusrumbat ja maksoin kasan maksuja uudelleen. En olisi koskaan voinut ennalta ymmärtää, miten suuri työ siinä kaikessa oli. Tuo kaikki vei kymmeniä työtunteja. Minulla oli onneksi apujoukkoja perheestä ja läheisistä juristiin ja tilitoimistoon, jotka tukivat, opastivat, auttoivat ja neuvoivat.

Toisinaan meihin pieniin mikroyrittäjiin kohdistuva byrokratia ja kaikki kustannukset ovat tuntuneet kohtuuttomilta. Yrittäjyys on kovaa työtä. Se ei ole millään tavalla verrattavissa palkkatyöhön, jota olen aiemmin elämässäni tehnyt. Yrittäjänä minä olen vastuussa kaikesta yrityksen toiminnasta koko ajan. Kannan vastuuta asiakkaiden saamien palvelujen laadusta, kuin myös työntekijöideni hyvinvoinnista. Sairauslomapäiviä en ole pitänyt toistaiseksi yhtäkään, lomaa minimaalisesti. Keskimäärin olen tehnyt töitä viitisenkymmentä tuntia viikossa viimeisen vuoden aikana. Vaikka rakastan työtäni, olen joskus miettinyt, että helpommallakin voisin päästä.

Tälle kesälle olen varannut pari matkaa ja varmistanut, että lepään. Olen oppinut, että lepoaika antaa tilaa uuden ideoinnille, inspiraatiolle ja palautumiselle. Jotta jaksaa huolehtia muista, on huolehdittava itsestään. Olen oppinut myös jakamaan vastuuta ihanille työntekijöilleni.

Yksinäisyydestä

On ollut välillä sydäntäsärkevää huomata, miten yksinäistä vanhuus Suomessa on. Yksi meidän missioista on tuoda ikäihmisten elämään lisää iloa, virkistystä ja onnellisuutta. Se on minusta terveyden edistämistä parhaimmillaan.

Vaikka kutsumme itseämme hyvinvointivaltioksi ja paljon on hyvin, tässä työssä näkee myös sen, että yhteiskuntamme on eriarvoistunut ja on rakenteellisia asioita, jotka eivät toimi. Lähtökohtaisesti, kun 9-kymppinen vanhus tilaa aikaa lääkäriin, hänen pitäisi sinne päästä. Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Yksi osa asiakaskuntaamme ovat omaishoitajat, jotka ovat jatkuvasti kovan kuormituksen alaisia ja pitävät huolta lähimmäisestään hyvin pienellä korvauksella. Toivoisin, että yhteiskuntamme pystyisi tarjoamaan entistä enemmän apua ja tukea kaikille sitä tarvitseville. Kaikki eivät jaksa taistella oikeuksistaan tai etsiä palveluja.

Yhteistyön arvokkuudesta

Parin vuoden aikana olen saanut yrittäjyyteni kautta tutustua kymmeniin uusiin ihmisiin. Se on ollut valtavan hienoa. Paitsi että olemme saaneet aivan ihania asiakkaita, myös monen asiakkaan omaiset ovat tulleet meille tutuiksi ja läheisiksi. Usein asiakkaiden asioita hoidetaan yhdessä paitsi omaisten, myös muiden ammattilaisten kesken, sekä yksityissektorin että kunnallisen puolen toimijoiden. Haluankin tässä lausua vilpittömät kiitokseni kaikille yhteistyötahoille hyvästä ja mutkattomasta yhteistyöstä. Kiitos! <3 Kukaan ei pärjää yksin. Yhteistyössä on voimaa ja se, että on erilaisia näkökulmia asioihin, tuo usein innovatiivisia ratkaisuja helpottamaan ihmisten elämää.

Olen superkiitollinen myös tiimistämme. <3 Jokainen työntekijöistämme ja taustajoukoistamme on tuonut tiimiimme jotain sellaista osaamista, jota muilla ei ole ollut. Jokainen on tuonut myös oman persoonansa, työkokemuksensa ja kehitysideansa esiin rohkeasti. Olen oppinut työntekijöiltäni paljon uutta. Esimiehenä toimiminen on ollut minulle uuden opettelua. Vaikka nykyisessä tittelissäni lukee ”toimitusjohtaja”, käteni ovat edelleen tarvittaessa asiakkaan tiskivedessä siinä missä muillakin. 🙂

Terveydelle Oy:n tiimi. Virpi, Pipsa, Taija, Katja ja Jenni.

Opiskelusta

Olen todennäköisesti ikuinen opiskelija. Tällä hetkellä opiskelen muistihoitajaksi ja olen riemuissani siitä, miten paljon jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen olen saanut syvyyttä muistisairaan kohtaamiseen sekä ideoita muistikuntoutukseen. Tämä tulee uudistamaan myös palvelujamme syksyllä merkittävästi.

Edellisissä opinnoissani opiskelin yhteiskunnallisesti vaikuttavan palvelutuotannon kehittämistä. Koen, että se juuri on minun juttuni pähkinänkuoressa: kehittäminen ja uuden ideointi.

Palautteista

Käymme parhaillaan taas läpi kevään asiakaspalautteitamme. Asiakkaiden säännöllinen kuuntelu on työmme ydintä, heitä varten olemme olemassa ja heille palveluja kehitetään. On tärkeää säännöllisesti kysyä asiakkailta, miten meillä sujuu, ja mitä he toivovat jatkossa. Eilen lukemani palaute alkoi näin: ”Kiitos kuluneesta, en tiedä, miten arki olisi ilman teitä onnistunut”. <3

Asiakkailta saatu palaute saa välillä onnenkyyneliin. Siinä tiivistyy se, miksi me tätä työtä teemme ja se, miksi minä yrittäjäksi halusin. Ja aina, kun saamme positiivista palautetta, koen, että olemme onnistuneet. Tiiminä.

Olet lämpimästi tervetullut vappukahveillemme tiistaina 30.4.2019 klo 12-16 uusiin toimitiloihimme osoitteeseen Hämeenkatu 32. Tarjolla simaa ja munkkeja! Juhlistan 2-vuotista yrittäjyyttäni yhdessä yhteistyökumppanini Jalkakeitaan, tiimimme, asiakkaidemme, omaisten ja yhteistyökumppaneiden kesken – tule mukaan ja tuo läheisesikin!

Onnellista kevättä!

Taija

Kaunista elokuuta!

Lämmin kesä jää taakse ja siirrytään kohti syksyn ruskaa ja hämäriä iltoja. Syksyn lapsena rakastan syksyn tunnelmaa. Vaikka moni kokeekin syksyn harmauden ja sateet raskaana ajanjaksona, asiakkaistamme löytyy monia, joille nimenomaan syksyn ruska kauniine väreineen ja leppoisine tuulineen on miellyttävä vuodenaika. Se on myös hyvinvoinnin näkökulmasta mitä mainiointa aikaa liikkua ulkona; voi sienestää, marjastaa, kerätä omenoita, lenkkeillä ilman helteiden tuomaa kuumuutta, ihastella luonnon väritystä ja haistella metsän tuoksuja. Syksy on usein myös jonkin uuden alkua, niin myös meillä. 🙂

Syksyn aloitus on tuonut meille Kotiterveydenhoito Tetriin iloisia muutoksia. Kevään ja kesän aikana uusia asiakkaita on tullut meille sillä vauhdilla, että päätimme löytää henkilökuntaamme lisävahvistusta. Olen hyvin onnellisin ja kiitollisin mielin siitä, että palvelumme on löydetty näin hyvin, ja että niille tuntuu olevan lisääntyvässä määrin tarvetta. Oma kesäni kului lähes kokonaan töissä.

Se, mistä olemme saaneet erityisesti kiitosta, on ollut kiireettömyys ja asiakkaiden hoidon yksilöllinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu ja toteutus. Jokainen meistä on yksilö. Tämän vuoksi emme lähde työskentelemään valmiilla konseptilla kenenkään kanssa, vaan kysymme, kuuntelemme, pyydämme toiveita ja kartoitamme palvelujen tarvetta. Tarvittaessa muokkaamme palveluja matkan varrella, koska elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä. Meille on tärkeää, että asiakas omaisineen kokee, että hän tulee nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja autetuksi. Myös se on tärkeää, että asiakas saa kaiken arkeensa tarvitsemansa avun samasta paikasta.

Ihania ovat sellaiset hetket kuin esimerkiksi tällä viikolla, kun asiakkaan luona on käynyt jonkin aikaa jakamassa lääkkeitä ja auttelemassa suihkutuksissa, ja sitten asiakas kysäisee, että lähdettäisiinkö yhdessä vaikka kahvilaan tai kaupungille humpsuttelemaan joku päivä. <3 Tottakai lähdetään! 🙂

Olin hyvin iloisesti yllättynyt siitä, miten suuren määrän sain työhakemuksia, vaikka rekrytointimme osui heinäkuulle. Oli mukavaa kuulla, että yrityksemme arvot ja toiminta-ajatus oli ollut monelle se juttu, mikä oli kolahtanut. Tapasin haastattelujen merkeissä todella ansioituneita ja ihania ihmisiä, monet hyvät keskustelut jäivät mieleeni. Haluan tässäkin vielä lausua kiitokseni kaikille hakemuksen lähettäneille.

Olen alusta lähtien kokenut tärkeäksi, että kotisivuiltamme löytyy niiden ihmisten kuvat, jotka asiakkaiden kodeissa käyvät. Moni asiakas on puhelimessa kertonut, että otti minuun yhteyttä sen vuoksi, että kuvastani tai kuvastamme välittyi iloinen ja lämmin tunnelma, meitä oli helppo lähestyä. 🙂

Kuvien lisäksi ajattelin esitellä tässä ihmiset, jotka tekevät työtä asiakkaidemme parissa.

Vasemmalta oikealle Taija, Virpi, Jenni, Katja.

Taija – yrittäjä, terveydenhoitaja/sairaanhoitaja yamk, seksuaalineuvoja. Perustin tämän yrityksen vuonna 2017 sillä ajatuksella, että kaiken ikäisillä ihmisillä on oikeus saada tietoa terveydestä ja palveluja, jotka edistävät hyvinvointia ja ylläpitävät toimintakykyä. Erityisen tärkeäksi koen asiakastyössä aidon kohtaamisen ja positiivisen asenteen, jonka koen olevan vahvuuteni. Teen työtä sydämelläni. Yrittäjyys on intohimoni, joka kasvattaa minua joka päivä.

Virpi – lähihoitaja, jolla on yli 12 vuoden kokemus kotihoidosta. Virpi on työyhteisömme uusin tulokas, hän on  työskennellyt aiemmin kotihoidon lisäksi mm. vanhainkodeissa sekä kuurojen hoitokodissa ja taitaa näin ollen myös viittomakielen. Virpin valitsin mukaan tiimiimme siksi, että hänen vahvuuksiaan työssä ovat paitsi rautainen kokemus, myös erittäin iloinen ote työhön. Hänessä yhdistyvät myös taito kuunnella ja kohdata sekä keskustella.

Jenni – terveydenhoitaja/sairaanhoitaja amk. Tarinamme Jennin kanssa ulottuu vuosien taakse, jolloin toimin kuntatyössä terveydenhoitajana ja toimin hänen terveydenhoitajaopintojensa työharjoittelun ohjaajana. Totesin jo tuolloin Jennin olevan ehdottoman luotettava ja sitoutunut työntekijä, joka tekee työnsä aina huolella. Asiakkaamme ovat antaneet Jennistä paljon positiivista palautetta alusta lähtien. Terveydenhoidon koulutuksen lisäksi Jenni on hankkinut viime vuosina laajaa osaamista myös sosiaalityön puolelta, myös lastensuojelusta.

Katja – lähihoitaja/jalkahoitaja, työskentelee paitsi meidän asiakkaiden parissa, myös omassa tunnelmallisessa jalkahoitolassaan Jalkakeitaalla Riihimäellä. Katja on työntekijänä hyvin huolellinen, asiakaslähtöinen ja aina auttavainen. Katja jakaa kanssani myös yrittäjyyden ilot, surut ja loputtoman ideoinnin ihanuuden! On ollut mahtavaa, että Katjan kanssa kohtasimme ja pääsimme yhdessä kehittämään palvelujamme.

 

Kiitos Hanna Tarkiaiselle (Valokuvaamo Kuvitelmia) ihanasta kuvausiltapäivästä, jonka jälkeen olimme erittäin virkistyneitä. Hymyjä on mukava katsella. 🙂

Tämän myötä toivotan Sinulle ihanaa alkusyksyä! Muista kaivaa d-vitamiini esiin!

Taija

Iloista kesäkuun alkua! Siitä huomaa, että kalenteri on mukavan täynnä töitä, kun edellisestä blogista on taas pari kuukautta vierähtänyt. 🙂 Kiitollinen mieli!

Vappuna yritys juhlisti 1-vuotista taivaltaan, ja sen kunniaksi veimme jokaiselle asiakkaallemme kevätkukkasen ikkunalaudalle ilahduttamaan. Useimmilla asiakkailla kukkaset iloitsevat auringosta ikkunalla edelleen. Vuoden yrittäjyyden jälkeen aloittelin toisen vuoden kiitollisissa ja iloisissa tunnelmissa, onni tehdä tätä työtä tässä hetkessä näiden ihmisten parissa.

Kevään aikana erityisen ilahduttavaa on ollut hyvä ja monipuolinen yhteistyö eri toimijoiden kesken asiakkaiden asioita hoitaessa. Terveydenhoitajana koen moniammatillisen yhteistyön aina tosi hedelmälliseksi, voimme puolin ja toisin oppia toisiltamme uutta. Monia hyviä palavereja on istuttu eri toimijoiden kesken ja sitä kautta saatu parannettua sekä asiakkaan arkea että toisinaan myös läheisten voimavaroja. Tässä työssä yhteistyötä eri ammattialojen osaajien kanssa on koko ajan ja haluankin lausua lämpimät kiitokseni asiakkaiden kanssa saamastamme hyvästä ja lämminhenkisestä palvelusta esimerkiksi Hyvinkään kaupungin ikääntyvien palveluille, kuntoutuspalveluille, Kirjavantolpan apteekille, Lääkärikeskus Mehiläiselle sekä tietenkin ihanalle yhteistyökumppanillemme Jalkakeitaalle, jonka jalkahoitaja Katja Markkanen on hoitanut asiakkaittemme jalkoja kesäkuntoon kotikäynneillä läpi kevään.

Rinnallani on kulkenut muutama ihana yrittäjäkollega, joiden kanssa on vaihdettu ajatuksia, kehitetty toimintaa, oltu vertaistukena arjessa ja ideoitu yhteistyötä. Erityiskiitos Katja, Linda ja Iida! <3

Asiakkaiden ja omaisten kanssa on vietetty monia arvokkaita hetkiä. Olen erityisen iloinen siitä, että toimintamme sydän ja agenda, terveyden edistäminen, on ollut koko ajan toimintamme fokuksessa. Kuten eräs omainen puhelimessa minulle sanoi, ”vaikka sairaanhoitoa ei enää niin paljon tarvita, niin on edelleen todella hyvä, että käytte. Se on nimenomaan sitä terveydenhoitoa”. Juuri näin! Ennaltaehkäisy ja hyvinvoinnin rakentaminen päivittäin on sydämen asia minulle. Mitä enemmän panostetaan terveyden edistämiseen, sitä vähemmän tulevaisuudessa tarvitaan sairaanhoitoa.

Hyvinvoinnin edistämistä olemme tehneet mm. seuraavien juttujen kautta: asiakkaiden kanssa on käyty virkistäytymässä erilaisissa paikoissa sekä liikuttu toimintakyvyn rajoissa ulkoilmassa, on pelattu muisti- ja älypelejä, tehty puutarhatöitä, luettu lehtiä ja kuunneltu musiikkia, leivottu ja laitettu ruokaa, jumpattu ja kuntouduttu. On iloittu yhdessä painonpudotusprojektien edistyessä ja kerrattu terveellistä ruokavaliota ja opeteltu poimimaan kaupasta sydän-merkittyjä tuotteita. On karkoitettu yksinäisyyttä yhdessäololla ja mukavalla touhuamisella sekä henkevillä keskusteluilla.

Toivotan sinulle oikein ihanaa, aurinkoista ja antoisaa kesäaikaa!

 

 

 

Taija

”Saako teidän asiakkaaksi tulla, vaikka ei olisi mitään erityistä sairaanhoidollista ongelmaa?” Useamman kerran esitetty kysymys, johon vastaan joka kerta, että parasta sairaanhoidon tarpeen ehkäisyä on hyvä terveydenhoito. Asiakkaaksemme voi aina tulla, kun oma hyvinvointi askarruttaa.

Se tarkoittaa terveyden edistämistä, terveellisten elämäntapojen vaalimista, varhaista puuttumista havaittavissa oleviin epäkohtiin, itsensä kuuntelua ja oman hyvinvoinnin asettamista tärkeysjärjestyksen kärkipäähän. On aina hienoa, jos ihminen malttaa pysähtyä pohtimaan näitä asioita jo ennen kuin sairaus on puhjennut tai liikapainoa kertynyt parikymmentä kiloa.

Alkuvuodesta sain työparikseni osa-aikaisen terveydenhoitajan Jenni Ristahon. Iloitsen suuresti kollegani kanssa työskentelystä, toimintamme kehittämisestä ja asiakkaidemme hyvinvoinnin edistämisestä! Ajattelinkin tässä blogissa avata tarkemmin sitä, mitä kaikkea tekemämme terveydenhoitotyö sisältää.

Eräs asiakkaani ihmetteli viime viikolla sitä, miten hänen painonsa on pudonnut hurjaa vauhtia viimeiset pari kuukautta, kun olemme aloittaneet työskentelyn yhdessä, vaikka hän on syönyt mielestään erittäin hyvin ja paljon. Lisäksi hän ihmetteli sitä, miten olen saanut hänen kauppalaskunsa pienenemään. 🙂 Ennen hän oli tehnyt laihduttajan tyypillisen virheen: jättänyt aterioita syömättä siinä toivossa, että se nopeuttaisi prosessia.

Onnistuneen painonhallinnan ja terveellisten ruokatottumusten avainsanoja ovat monipuolisuus, säännöllisyys ja oikea ateriakoko. Kun huolehtii siitä, että lautasella on vaihtelevasti lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia ja täysjyväviljoja, ollaan jo pitkällä. Proteiinit, vitamiinit ja raudantarve on hyvä miettiä oman terveydentilan ja elämäntilanteen sekä iän kautta. Kaupassa voi metsästää sydän-merkittyjä tuotteita, jotka ovat usein vähäsuolaisia, vähärasvaisia eivätkä sisällä niin paljon piilosokeria. Kaalisoppadieetteihin ja muihin trendeihin en ole ikinä uskonut. Sen sijaan kohtuullisuuteen, maalaisjärkeen ja itsensä kuuntelemiseen, pysyvään elämäntapamuutokseen. Myös liikunnan merkitys on oleellinen. Vanhemmiten aineenvaihdunta hidastuu. Liikunta toimii myös hyvän mielen ylläpitäjänä. Päihteidenkäyttö vaikuttaa niin vyötärönympärykseen kuin mielenterveyteen.

Terveydenhoitaja on terveyden edistämiseen erikoistunut sairaanhoitaja. Minulle se on vahvasti myös ideologia. Terveydenhoitotyö on aina ennalta ehkäisevää ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Sairaudenkin keskellä voidaan ehkäistä lisäsairauksia ja ylläpitää ihmisen toimintakykyä ja hyvää mielialaa niissä puitteissa kuin se kullakin on mahdollista. Ihmisen omalla motivaatiolla, aloitekyvyllä ja mielialalla on suuri merkitys, joka toimii voimavarana myös silloin, kun ihminen kohtaa terveydellisiä haasteita.

Mitä me terveydenhoitajat sitten teemme?

Terveystarkastuksia, ravitsemusohjausta, liikuntaneuvontaa, painonhallinnan tukemista. Keskustelukäyntejä, arjen tukemista. Sairaalasta kotiutumisen jälkeisen sairaanhoidon ohessa suunnittelemme sitä, miten asiakas tulee pärjäämään kotona ja millainen ympäristö tukee hänen selviytymistään itsenäisesti. Mikä on paranemisprosessin kannalta olennaista? Mihin tarvitaan apua?

Kartoitamme asiakkaan voimavaroja, toimimme kuuntelijoina, rinnalla kulkijoina ja terveyden asiantuntijoina. Teemme alustavia muistitestauksia ja ohjaamme tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Usein terveydenhoito ja sairaanhoito kulkevat käsi kädessä. Otamme verikokeita ja pikanäytteitä, hoidamme haavoja, mittaamme verenpainetta, verensokereita ja teemme korvahuuhteluita. Tuemme myös päihdeongelmien kanssa kamppailevia asiakkaita raittiina pysymisessä ja toisinaan ohjaamme muiden palvelujen piiriin tarpeen mukaan.

Olen koulutukseltani myös auktorisoitu seksuaalineuvoja. Sairauden tai vamman kohdatessa ihmistä koen tärkeäksi sen, että asiakkaalla on halutessaan mahdollisuus keskustella myös siitä, miten se muuttaa hänen kehonkuvaansa, vaikuttaa parisuhteeseen, omaan miehisyyteen, naiseuteen tai seksuaalisuuteen. Näiden asioiden ja ajatusten kanssa ihminen jää herkästi hyvin yksin.

Terveydenhoitajan työssä rakastan sitä, että päivät ovat vaihtelevia ja asiakaskunta monipuolista. Eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa elävien ihmisten kanssa työskentely on avartavaa ja antoisaa. Se tarjoaa myös minulle itselleni jatkuvasti mahdollisuuden oppia uutta.

 

Olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme!

Ihanaa huhtikuuta!

Taija

 

 

Tiesitkö, että Suomessa tapahtuu noin 800 000 koti- ja vapaa-ajan tapaturmaa vuosittain?

Kartoituskäyntejä tehdessä asiakkailla on tärkeää havainnoida asunnon turvallisuutta. Se on aivan yhtä tärkeä elementti kuin asiakkaan sairauksien, elintapojen ja läheisverkostojen läpikäynti. Kotikäynneillä olen saanut huomata, että ihmiset asuvat hyvin erilaissa asuinolosuhteissa ja ympäristöissä. On aivan eri asia lähteä kartoittamaan ihmisen avun tarvetta kerrostalokolmiossa keskustan hissitalossa kuin 40-luvun omakotitalossa 20km lähimmästä keskuksesta ja palveluista.

Ihminen itse tarkastelee omaa elinympäristöään usein hieman eri näkövinkkelistä kuin satunnaisella käynnillä oleva ulkopuolinen ammattilainen. Asuntoon astuessani huomaan, jos matonreunat ovat rullalla, lattialla lojuu vaarallisia johtoja tai muita sinne kuulumattomia tavaroita. Kiinnitän huomiota siihen, että keittiössä sammutuspeite on helposti saatavilla hellan läheisyydessä ja palovaroittimet on paikoillaan ja toiminnassa. Myös se, miten helposti asunnosta päästään ulos tai sinne päästään sisään, ovat olennaisia asioita, etenkin, jos liikutaan apuvälinein. Ikääntyneillä erityisesti pesutilat ovat toisinaan hyvin haasteellisia suhteessa omaan toimintakykyyn, ja kynnys avun pyytämiselle pesutilanteissa on usein korkealla.

Koska ikäihminen itse ei enää välttämättä kykene havainnoimaan asuntonsa vaaranpaikkoja tai teettämään asunnossa korjaustoimenpiteitä, läheiset ja omaiset nousevat tärkeään asemaan tässä kohtaa. Yhteistuumin on hyvä miettiä, miten ikäihmisen arjen saa pidettyä mahdollisimman turvallisena. Pienilläkin asunnon muutoksilla voidaan ehkäistä tapaturmia; esimerkiksi kynnysten poistamisella tai muokkaamalla niitä pienemmiksi voidaan ehkäistä kompastumisia. Löytyykö läheisesi keittiöstä liesivahti? Liesivahdin asentamisella voidaan ehkäistä tulipalon syttymistä, jos levy unohtuukin päälle. Tämä on erityisen tärkeää muistisairailla henkilöillä.

Riittävän valaistuksen ja valokatkaisijoiden määrällä voidaan turvata se, ettei ikäihminen joudu liikkumaan hämärässä, jossa vaaranpaikkoja on entistä vaikeampi havaita. Osa vanhuksen kodin turvallisuutta ovat asianmukaiset apuvälineet: tukikahvat, kaiteet, suihkutuolit ja liukuesteet. Onko kylpyhuoneen lattia märkänä liukas? Kaatumisen varalta ikääntyneellä on hyvä olla turvapuhelin, jolla hälyttää apua. Hyvä on pohtia myös turvallisuutta eri vuodenaikoina. Joutuuko läheisesi ajelemaan pitkiä automatkoja liukkailla teillä talvella tai kantamaan yksin suuria ruokakasseja kaupasta kotiin? Kerryttääkö syksyn vesisade lammikkoja liukkaiden puulaattojen päälle omakotitalon pihalla? Jäätyvätkö portaat? Kuka hiekoittaa pihan?

Näin terveydenhoitajan näkövinkkelistä katsottuna merkittävä osa arjen turvallisuutta ovat ehdottomasti myös elintavat ja terveyteen liittyvät asiat. Hoitosuunnitelmaa tehdessä kartoitetaan esimerkiksi aistien toiminta; sillä on suuri merkitys, että ihmisellä on asianmukaiset silmälasit tai tarvittaessa kuulokoje. Säännöllinen lääkelistan päivittäminen lääkärin vastaanotolla on yhtä tärkeää kuin riittävä, terveellinen ja monipuolinen syöminenkin. Lääkkeet tulee ottaa oikeina annoksina ja oikeaan aikaan. Riittävä yöuni on tärkeää. Myös päihteidenkäytöllä voi olla merkittäviä yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Iäkkäälle pienikin alkoholin määrä voi lisätä altiutta tapaturmille. Alkoholin käytöstä kannattaa siis reilusti kysyä myös ikäihmiseltä. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, joista kaikki ovat merkityksellisiä.

Ikäihmisen toimintakykyä tulisi pitää yllä mahdollisimman pitkään. Hyvillä apuvälineillä ja ympäristön olosuhteilla on suuri merkitys ikääntyneen liikkumisen ja ulkoilun mahdollistamisessa. Nastat kengänpohjissa ja riittävä hiekoitus pihalla turvaavat ulkoiluhetkiä siinä missä riittävän avoimet kulkureitit ja heijastimetkin. Joskus pelkkä kaatumisenpelko voi estää ikäihmistä uskaltautumasta ulos liikkumaan. Silloin on hyvä ajatus hankkia arkipäiviin seuraa, virikkeitä ja turvaa, jotta elämä ei kutistu neljän seinän sisälle. Arjessa pienikin liikunta ylläpitää toimintakykyä, mutta myös virkeää mieltä ja hyvää oloa.

 

Hyvää tietoa tapaturmien ehkäisemisestä ikääntyneillä – ja toki myös muilla ihmisillä – löydät osoitteesta www.kotitapaturma.fi tai Turvallisia vuosia -esitteestä, jota ovat olleet suunnittelemassa mm. Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Punainen Risti sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Muista tallentaa niin ikäihmisen kuin lapsenkin puhelimeen myös yleinen hätänumero 112.

Turvallista marraskuuta! 

Taija

 

 

Ihana päivä Riihimäellä Ikääntyvien messuilla tänään! Verkostoitumista, aitoja keskusteluja, virkistäviä ideoita, mainioita ihmisiä ja paljon muuta! Tapasin arvokasta työtä tekeviä ammattilaisia sekä vapaaehtoisia niin kuntasektorilta kuin erilaisista yhdistyksistäkin, joiden kanssa kaavailtiin yhteistyötä. Ennen kaikkea sain jutella messujen kohderyhmäläisten eli ikääntyvien ihmisten sekä heidän läheistensä kanssa heidän toiveistaan hyvään ikääntymiseen, kotiin tuotaviin palveluihin ja ylipäänsä elämään liittyen. Mielelläni olisin käynyt kiertämässä koko messualueen ja tutustunut ihan kaikkiin palveluntarjoajiin, mutta aika vierähti liian nopeasti!

 

Verkostoitumista iloisten yhdistystyöläisten kanssa! Kuvassa vasemmalta Ritva Peltola sekä oikealta Maija-Liisa Alakangas Riihimäen seudun hengitysyhdistyksestä sekä keskellä Esko Alakangas Riihimäen seudun diabeetikoista.

”Mitä toivot hyvältä ikääntymiseltä?”

Tämä oli minun kysymykseni messuyleisölle tänään, ja päivän aikana sain messuille tuomani taulun täyteen vastauksia. Ikähmisten toiveissa korostuivat jälleen kerran elämän ihanat, tärkeät perusasiat:

Toivottiin terveyttä ja mahdollisuutta asua omassa kodissa pitkään.

Haaveiltiin siitä, että läheiset olisivat läsnä elämässä.

Toive oli, että saisi elää oman näköistä arkea huolettomasti.

Toiveiksi nousivat myös yhteisöllinen asuminen ja hyvien palvelujen saatavuus.

Haluttiin mahdollisuus virkistyä ja löytää iloa päiviin vielä vanhanakin. 

 

Kovin inhimillisiä ja tärkeitä asioita mielestäni kaikki. Ihanaa, että myös Hyrian nuoret lähihoitajaopiskelijat osallistuivat keskusteluun ja toivat esiin ajatuksiaan.

”Mikä se sellainen kotiterveydenhoito on?”

Tähän kysymykseen saimme vastailla tänään varmasti kymmeniä kertoja! 😊 Oli ilahduttavaa huomata, että yrityksen erilainen nimi herätti kiinnostusta ja keskustelua. Avasin käsitettä kotiterveydenhoito näin: Tuomme kotiin paitsi kotisairaanhoito-, hoiva- ja kotipalveluja tukipalveluineen, myös terveyttä edistäviä palveluita. Teemme kotona ikäihmisten terveystarkastuksia ja annamme terveysneuvontaa liittyen ravitsemukseen, liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Suoritamme kotona rokotuksia ja valmistamme yhdessä terveellistä kotiruokaa. Lähdemme ulos harrastamaan terveyttä ylläpitävää liikuntaa mahdollisuuksien sallimissa rajoissa. Vaikka ihmisellä olisi sairauksia, haluamme silti edistää terveyttä ja hyvinvointia. Uskomme siihen, että mielenterveyttä tukemalla ja virikkeitä ja sisältöä päiviin lisäämällä voidaan tukea hyvää oloa ja jaksamista. Ilon ja luovuuden kautta! Vanhana ja sairaanakin on tärkeää saada säilyttää oma identiteetti ja itselle rakkaat asiat sekä mielihyvää tuottavat jutut elämässä. Sitä kaikkea tarkoittaa kotiterveydenhoito. Ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä jokaisen yksilölliset toiveet ja mahdollisuudet huomioiden.

”Mikä on sinun tarinasi ja mistä sait idean lähteä yrittäjäksi?”

Olen 35-vuotias ruuhkavuosia elävä, elämänmyönteinen idealisti, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja, kahden lapsen äiti, kolmen kummitäti, terveysalan johtamisen jatko-opiskelija, tytär, lapsenlapsi, sisko, vapaaehtoistyöläinen, innokas verkostoituja ja ikuinen maailmanparantaja. Elämänmyönteisyys on suuri voimavarani ja haluan jakaa sitä myös asiakkailleni. Olen tehnyt työtä vuosia terveyden edistämisen parissa, se on kantava ideologiani hoitotyössä. Olen myös inhimillinen ihminen toiselle ihmiselle ja arvostan aitoja, kiireettömiä ja syvällisiä kohtaamisia arjen hetkissä. Miten voisin olla avuksi juuri Sinulle? Yrittäjyys on minulla verissä ja innoittajia siihen löytyy lähipiiristäni. Ajatus omasta yrityksestä muhi mielessäni pitkään ja on vaatinut kovaa työtä ja sitkeyttä, mutta joka aamu herään tekemään töitä sen eteen, mihin uskon. 

 

Suoritimme messuilla kahden tunnin kotikäyntilahjakortin arvonnan, jonka voitti Sisko Kuusela. Onnettarena toimi Riihimäen seudun hengitysyhdistyksen Maija-Liisa Alakangas. Onnittelemme voittajaa!

 

Myös Riihimäen kaupunginvaltuutettu, kaupungin hallituksen jäsen Tommi Räty piipahti kuulemaan palveluistamme ja keskustelemaan kanssamme hyvän ikääntymisen toiveista. Kiitos Tommille hyvästä keskustelusta ja tsemppauksesta.

Sydämellinen kiitos kaikille messupisteellämme poikenneille ihmisille mukavasta päivästä! 

Ihanaa vanhustenviikkoa, kuulemisiin!

Taija