Artikkelit

Onni on vanheta – vai onko?

Vanhustenviikkoa vietetään 4.-11.10. teemalla Onni on vanheta. Myönnän, että yllä kirjoittamani otsikon mukaisesti ensimmäinen mietteeni oli, onko todella näin.

Pyöritän neljättä vuotta omaa kotihoitoyritystäni. Näiden vuosien aikana olen saanut tutustua pitkälti yli sataan vanhukseen, heidän omaisiinsa ja elämäänsä ylipäätään. Tämän kokemukseni pohjalta näen, että yhteiskuntamme on jakaantunut hyväosaisiin vanhuksiin ja huonompiosaisiin vanhuksiin.

On heitä, joilla on välittäviä omaisia ympärillään ja taloudellisia mahdollisuuksia ostaa itselleen palveluja tarpeidensa ja toiveidensa mukaan: kotihoitoa, kotipalvelua, siivousapua, kävelylenkkiseuraa. On heitä, jotka voivat tilata kauppakassin kotiovelle ja heitä, joita omaiset vievät kauppa- ja apteekkireissuille sekä mahdollistavat matkustamisen lähisukulaisten luo toiselle puolelle Suomea. On heitä, joilla on mökki, lomaosake tai hyvät sijoitukset sekä lapsenlapset, jotka tuottavat suurta iloa vielä vanhuusvuosina. Heitä, joilla toimintakyky on säilynyt ihmeellisen hyvänä, vaikka ikä kolkuttelee lähellä sataa vuotta. Heitä, joista huolehditaan ja välitetään joka päivä. Heitä, joille todella on onni vanheta, kun elämässä on kaikki mahdottoman hyvin.

Ikävä kyllä näiden vuosien aikana olen kohdannut runsaasti myös niitä vanhuksia, joilla elämän täyttävät huolet, kivut, yksinäisyys ja taloudellinen ahdinko. Heitä, joilla ei ole säästöjä, ei omaisia, ei puolisoa, ei ketään. Heitä, jotka eivät pääse lääkärille kunnalliselle puolelle usean viikon jonotuksesta huolimatta ja heitä, joilla ei ole varaa yksityislääkärin vastaanottoon. Heitä, jotka uupuvat kotona läheisensä omaishoitajana saadessaan vain pari päivää kuukaudessa lepoaikaa. Heitä, väliinputoajia, jotka todetaan kunnallisella puolella ”liian hyväkuntoisiksi” saamaan kotihoidon palveluja, mutta joilla ei ole varaa kustantaa yksityistä apua. Heitä, jotka sairaalaan joutuessaan kirjoittavat meidät kotihoidon hoitajat lähiomaisen kohdalle, koska ketään muuta ei ole. Heitä, joiden vuoksi me usein taistelemme saadaksemme heille apua kotiin, arkeen ja yksinäisyyteen. Heitä, joille haetaan erilaisia tukia ja avustuksia, koska muutama kymppi kuukaudessa voi tehdä merkittävän suuren muutoksen arjessa.

Suomalaisen terveydenhuollon ja yhteiskunnan ylpeydenaihe on aina ollut julkinen terveydenhuolto ja julkisin verovaroin pyörivät koulut, hammashoidot, terveyskeskuspalvelut ja muut instanssit, jotka tukevat elämänpolulla vauvasta vaariin. Valitettavasti tässä neljän vuoden aikana niin kovin moni näistä palveluista on tuntunut menevän heikompaan suuntaan, ja ihmisten eriarvoistuminen alkaa näkyä niin lapsissa kuin vanhuksissakin. Se on hirmu surullista. Se on asia, joka pitäisi korjata mahdollisimman pian ja mahdollisimman hyvin. Yhteiskunnan arvo punnitaan siinä, miten se pitää huolta heikoimmistaan.

Viimeiset 15 vuotta minua on kyselty mukaan kunnallispolitiikkaan. Sinä päivänä, kun päätän lähteä, tiedän täysin, mitkä asiat omalla agendalistallani tulevat olemaan.

Mitä meistä jokainen voi tehdä oman onnellisen vanhuuden eteen? Realistisesti: säästää rahaa, ylläpitää omaa henkistä jaksamista sekä fyysistä toimintakykyä. Ylläpitää ihmissuhteita, jotka tuovat elämään onnellisuutta ja iloa. Jumpata muistia, valita portaat hissin sijaan, selvitellä ajoissa omia taloudellisia asioita ja tehdä valtuutuksia sellaiselle henkilölle, johon luottaa hädän hetkellä. Kaikkea ei toki elämässä voi ennakoida, mutta niin kovin usein sairastuminen tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja laittaa kaiken uusiksi. Silloin on apua siitä, että on ehtinyt joskus ennakoida asioita edes vähän.

Mitä meistä jokainen voi tehdä toisen onnellisen vanhuuden eteen? Tarjota apua naapurin yksinäiselle vanhukselle käymällä kaupassa tai apteekissa hänen puolestaan. Leipoa omenapiirakan ja viedä sen yksinäisen vanhuksen ovelle. Jäädä juttelemaan hetkeksi toisen ihmisen kanssa. Antaa omaa aikaa ja apua. Pitää huolta omista vanhemmista, isovanhemmista tai muista suvun vanhuksista. Soittaa ja kysellä kuulumisia. Viedä lapsenlapsia kylään, hankkia kotiin apuvälineitä, auttaa arjen pienissä askareissa tai ilahduttaa yllätysvisiitillä. Ostaa omalle äidille, isälle tai isovanhemmalle kotiin palveluja, joilla tuetaan toimintakyvyn säilymistä ja omassa kodissa selviämistä sekä ehkäistään yksinäisyyttä silloin, kun omaiset ovat kaukana. Moni asiakkaistamme ilahtuu suunnattomasti ihan vain siitä, että pääsee kanssamme kävelylle ulos tai saa kahvikupposen ääressä kertoa rauhassa, mitä tänään kuuluu. Turvapuhelimen hankinta omalle vanhusläheiselle on sekin yksi suurimmista rakkaudenteioista, mitä voi tehdä, sillä voi pelastaa paljon, jopa toisen hengen.

Liityin viime keväänä sosiaalisessa mediassa Naapuriapu-nimiseen ryhmään, jonka kautta pääsin muutaman kerran auttamaan vieraita ihmisiä, jotka olivat taloudellisessa tai muussa ahdingossa johtuen vallitsevasta korona-tilanteesta. Itselle jäi hirmu hyvä mieli, kun ojensi ruokakassin sitä tarvitsevalle.

Hyvä tuo hyvää, sanotaan. Uskon tähän vahvasti. Meistä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa jossain määrin siihen, millainen onni on vanheta – meille itsellemme, läheisillemme ja yhteiskunnallisesti.

Pidä huolta läheisistäsi – ja itsestäsi!

<3 Taija

/0 Comments/by

Kiireettömyys tukee asiakasta ja hoitajaa

Juttelin elokuun alussa hoitajan kanssa, joka työskentelee toisaalla kotihoidossa. Hän pahoitteli asiakkaalle, ettei ehdi tehdä mitään ylimääräistä, koska kotikäynnille oli annettu aikaa 10 minuuttia. Hän pahoitteli tätä myös minulle, kun joutui kiirehtimään asiakkaalta seuraavaan paikkaan. Sanoin, ettei se ole hänen vikansa.

Tunsin surua. Sympatiani menee paitsi asiakkaalle, joka tilanteessa jäi vaille ansaitsemaansa kiireetöntä hoitoa, niin erityisesti kollegalleni, joka yritti tilanteessa tehdä voitavansa, mutta lähti pahoilla mielin pois jatkamaan kiireistä työpäiväänsä seuraavaan kohteeseen.

Kun noin viikko sen jälkeen – niinkuin melkein joka perjantai viimeiset pari vuotta – paransimme maailmaa 97-vuotiaan asiakkaamme kanssa ja rauhassa hörpimme teetä, kun kaikki terveydenhoidolliset jutut ja kotityöt oli tehty, tunsin syvää kiitollisuutta. 💗 Tiedän tästä asiakkaasta aika paljon, koska olemme viettäneet yhdessä äkkiä laskettuna parisataa tuntia. Ollaan jaettu iloja, suruja, haaveita ja turhautumisia. Ilmeestä ovella tunnistan, millä mielellä asiakas on tänään. Usein erittäin hyvällä ja uskonkin, että elämänilo on yksi syy pitkään ikään.

Tunnen hänen omaisensa ja tiedän, mistä kaikki tavarat löytyvät. Osaan havaita, jos hän vaikuttaa jotenkin tavanomaisesta poikkeavalta. Muistan, mitkä olivat hänen vanhempiensa nimet ja minä vuonna hänen puolisonsa kuoli. Hän kysyy aina lasteni kuulumiset. Tämä kaikki ei olisi mahdollista, jos juoksisin hänen luonaan vartin kerrallaan. Se, että tullaan oikeasti tutuiksi toisen ihmisen kanssa, vaatii paitsi rauhallisuutta ja aikaa, myös syvää luottamusta. Luottamus syntyy ajan kanssa, pienin askelin.

Noin puolet meidän asiakkaistamme on muistisairaita. Erityisesti heidän kanssaan on ensiarvoisen tärkeää, että kohtaamiselle on aikaa ja että hoitajien kasvot ovat tutut.

Meiltä on joskus pyydetty vartin kotikäyntejä. Olen kieltäytynyt niistä siksi, että koen, ettei se ole asiakkaan eikä työntekijän etu. Haluamme tehdä työmme hyvin, kiireettömästi ja oikeasti asiakas kohdaten. Haluamme myös varmistaa sen, että meillä on aikaa hoitaa työmme myös silloin, kun jotain yllättävää tulee eteen. Voin sanoa, että kun asiakkaiden keski-ikä on 70-90 vuotta, yllätyksiä tulee joka viikko. Asiakkaamme myös tietävät, että meille voi soittaa aina, kun on jokin hätä. Yritämme olla avuksi tavalla tai toisella.

Useimmiten meiltä toivotut kotikäynnit ovat 1-2 tuntia, joskus meitä pyydetään koko päiväksi esimerkiksi omaishoitajaa sijaistamaan. Useimmat omaiset toivovat läheiselleen nimenomaan kiireettömiä kohtaamisia tuttujen ja turvallisten hoitajien kanssa. Paitsi että hoidamme terveydenhoidollisia asioita ja autamme kotitöissä sekä hoivaa vaativissa asioissa, meillä on paljon asiakkaita, joille on tärkeää erityisesti keskustelu, läsnäolo ja kuunteleminen. Saatamme olla ainoita, joita vanhuksen luona koko viikolla käy. Jos meillä olisi vain vartti aikaa näille käynneille, se olisi sydäntäsärkevää.

Vaikkei yrittäjyys aina helppoa ole, niin olen hyvin kiitollinen siitä, että saan määritellä rajat sekä omalle että työntekijöideni jaksamiselle, ja myös sille, mikä on mielestämme asiakkaan etu. Useimmiten palautekyselyissä eniten kiitosta saa ”se, että on aikaa”. 💗 Kiireettömyys myös minimoi virheet. On aikaa paneutua asioihin ja tarkistaa.

Ja hoitaja jaksaa ihan varmasti antaa itsestään enemmän asiakastyöhön silloin, kun kokee työyhteisössään olevansa arvostettu.

Pidetään huolta omasta ja toistemme jaksamisesta. Ihanaa alkusyksyä!

Taija

/0 Comments/by

2-vuotisen yrittäjätaipaleen tuntoja

Vappuna, 1.5.2017, minusta tuli virallisesti yrittäjä. Jotenkin vertauskuvallisesti ajattelin, että vappu, suomalaisen työn juhlapäivä, sopisi hyvin yrityksen rekisteröintipäiväksi. Nämä kaksi vuotta yrittäjänä ovat olleet erittäin antoisaa ja ihanaa aikaa, joka on opettanut enemmän kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan. Kahteen vuoteen mahtuu myös raskaita aikoja, jotka ovat haastaneet haluani olla yrittäjä. Tähän blogiin ajattelin purkaa rehellisiä ajatuksiani tässä hetkessä yrittäjyyteni tuomista oivalluksista.

Unelmista

Kaikki lähti liikkeelle unelmasta. Ajatuksesta tuoda kotiin sosiaali- ja terveyspalveluja kaiken ikäisille. Lisätä ihmisten hyvinvointia, antaa kiireetöntä aikaa asiakkaalle, olla läsnä toiselle aidosti, ihminen ihmiselle. Tehdä asiat alusta lähtien omalla tavalla. Kuunnella omaa intuitiota ja toisaalta antaa elämän johdattaa eteenpäin ilman liian tarkkoja suunnitelmia. Työllistää itseni, irtisanoutua työstä, jossa koin antaneeni jo kaikkeni. Halusin oppia uutta, kehittää itseäni, luoda jotain erilaista.

Kävin tässä keväällä luennoimassa Hyrian opiskelijoille yrittäjyydestä. ”Uskokaa unelmiinne”, sanoin heille. Minulla on paljon vielä unelmia. Osa toteutuu, osa ei. Tärkeintä on unelmoida ja huomata sekin, että joskus matkan varrella unelmatkin voivat muuttua. Seuraavaksi olen menossa luennoimaan Tehyn yrittäjille.

Kannustamisesta

Irtisanoutumiseni jälkeen sain kymmenittäin kommentteja, että ”oletpa rohkea, tosi hienoa, itse en uskaltaisi”! Sain myös kommentteja, että ”ainahan voit kokeilla yrittäjyyttä ja palata sitten takaisin vanhaan työhösi, huomaat varmaan pian, että ei kannata”.

Päätin heti alussa ympäröidä itseni niillä ihmissuhteilla, jotka toivat minulle iloa, voimaa, vertaistukea ja vilpitöntä kannustusta. Tiesin, että niitä tulen tarvitsemaan. Olen yrittäjäsuvun kasvatti, tiedän, mitä yrittäjyys on. Olen lapsuudestani asti nähnyt sen, mitä se vaatii. Olen kyllä nähnyt myös sen, mitä sillä voi saavuttaa.

Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat seisoneet rinnallani nämä pari vuotta, nostaneet ylös silloin, kun on tuntunut, että en jaksa, kannustaneet, auttaneet, tukeneet. Ja myös iloinneet kanssani niissä hetkissä, kun olen ollut onnellinen ja ylpeä työni hedelmistä. On ollut onni huomata, että lähelläni on niin paljon ihania ihmisiä. <3

Olen saanut itsekin olla apuna ja tukena myös monelle aloittelevalle yrittäjälle. On tuntunut hyvältä, kun minulta on pyydetty neuvoja ja nykyään myös luentoja yrittäjyydestä. Olen kannustanut, tukenut ja tsempannut montaa ihmistä yrittäjyyden alkutaipaleella, myös saman alan yrittäjiä. En ole koskaan kokenut, että se olisi millään tavalla minulta pois. Kerran olen huomannut, että kilpailevan yrityksen nettisivuille oli päätynyt minun kirjoittamiani lauseita, kun tuttava kertoi. Senkin otin kohteliaisuutena ja huumorilla. 🙂 Lähtökohtaisesti kannustan kuitenkin kaikkia omaperäisyyteen.

Kohtaamisesta

Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki lähtee toisen ihmisen aidosta kohtaamisesta. Oli kyse sitten henkilökohtaisesta ystävyyssuhteesta, asiakkaan kohtaamisesta tai mistä tahansa arkipäivän tilanteesta, jossa ollaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, sillä on valtavan suuri merkitys, millaisia ihan ensimmäiset sekunnit toisen ihmisen kanssa ovat. Työssäni olen ollut asiakkaiden kanssa eri sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vastaanotoilla, viemässä asiakkaita hoivakoteihin, hakemassa heitä sairaalasta kotiin, palavereissa omaisten kanssa, tehnyt yhteistyötä eri tahojen ammattihenkilöiden kanssa.

On ollut ihanaa saada olla mukana tilanteissa, joissa usein iäkäs asiakas on kohdattu inhimillisesti, rauhallisesti ja ystävällisesti omana itsenään. Tilanteissa, joissa häntä on kuunneltu ja arvostettu. Annan aina positiivista palautetta! Yhdelle nuorelle mieslääkärille juuri sanoin, että ”olit mahtava, kohtasit asiakkaan todella ihanasti, kiitos”! Toisinaan olen kokenut hirveää myötähäpeää silloin, kun asiakkaan saama kohtelu alan ammattilaisilta on ollut tökeröä, alentuvaa tai muuten sopimatonta. Pari kertaa meidän on pitänyt puuttua tällaisiin tilanteisiin. Siitä on jäänyt hirveän surullinen olo. Se, että työssä on kiire tai itsellä on huono päivä, ei saisi koskaan olla tekosyy asiakkaan asiattomalle kohtelulle.

Meidän hoitajien työ asiakkaiden kotona on täynnä aitoja kohtaamisia. Niissä on usein iloa ja hauskuutta, huumoriakin. Joskus niissä on myös surua, pettymystä, joskus asiakas uskaltaa jopa kiukutella. Silloin tiedämme, että meistä on tullut tarpeeksi läheisiä. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Eräs asiakas kertoi hiljattain, että on päässyt keskustelemaan hoitajamme kanssa asioista, joista ei ole koskaan voinut kertoa kenellekään. Se tuntui hyvältä. Meihin luotetaan. Onkin tärkeää olla luottamuksen arvoisia.

Työnteosta

Kun aloitin toiminimiyrittäjänä vuonna 2017, kävin läpi järjettömän paperisodan, lupaprosessit ja ilmoitusrumban ja maksoin kasan maksuja ennen kuin sain tehdä käytännössä vielä yhtään mitään. Kun alkuvuodesta 2019 muutin yritykseni osakeyhtiöksi, kävin läpi entistä suuremman paperisodan, lupaprosessit ja ilmoitusrumbat ja maksoin kasan maksuja uudelleen. En olisi koskaan voinut ennalta ymmärtää, miten suuri työ siinä kaikessa oli. Tuo kaikki vei kymmeniä työtunteja. Minulla oli onneksi apujoukkoja perheestä ja läheisistä juristiin ja tilitoimistoon, jotka tukivat, opastivat, auttoivat ja neuvoivat.

Toisinaan meihin pieniin mikroyrittäjiin kohdistuva byrokratia ja kaikki kustannukset ovat tuntuneet kohtuuttomilta. Yrittäjyys on kovaa työtä. Se ei ole millään tavalla verrattavissa palkkatyöhön, jota olen aiemmin elämässäni tehnyt. Yrittäjänä minä olen vastuussa kaikesta yrityksen toiminnasta koko ajan. Kannan vastuuta asiakkaiden saamien palvelujen laadusta, kuin myös työntekijöideni hyvinvoinnista. Sairauslomapäiviä en ole pitänyt toistaiseksi yhtäkään, lomaa minimaalisesti. Keskimäärin olen tehnyt töitä viitisenkymmentä tuntia viikossa viimeisen vuoden aikana. Vaikka rakastan työtäni, olen joskus miettinyt, että helpommallakin voisin päästä.

Tälle kesälle olen varannut pari matkaa ja varmistanut, että lepään. Olen oppinut, että lepoaika antaa tilaa uuden ideoinnille, inspiraatiolle ja palautumiselle. Jotta jaksaa huolehtia muista, on huolehdittava itsestään. Olen oppinut myös jakamaan vastuuta ihanille työntekijöilleni.

Yksinäisyydestä

On ollut välillä sydäntäsärkevää huomata, miten yksinäistä vanhuus Suomessa on. Yksi meidän missioista on tuoda ikäihmisten elämään lisää iloa, virkistystä ja onnellisuutta. Se on minusta terveyden edistämistä parhaimmillaan.

Vaikka kutsumme itseämme hyvinvointivaltioksi ja paljon on hyvin, tässä työssä näkee myös sen, että yhteiskuntamme on eriarvoistunut ja on rakenteellisia asioita, jotka eivät toimi. Lähtökohtaisesti, kun 9-kymppinen vanhus tilaa aikaa lääkäriin, hänen pitäisi sinne päästä. Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Yksi osa asiakaskuntaamme ovat omaishoitajat, jotka ovat jatkuvasti kovan kuormituksen alaisia ja pitävät huolta lähimmäisestään hyvin pienellä korvauksella. Toivoisin, että yhteiskuntamme pystyisi tarjoamaan entistä enemmän apua ja tukea kaikille sitä tarvitseville. Kaikki eivät jaksa taistella oikeuksistaan tai etsiä palveluja.

Yhteistyön arvokkuudesta

Parin vuoden aikana olen saanut yrittäjyyteni kautta tutustua kymmeniin uusiin ihmisiin. Se on ollut valtavan hienoa. Paitsi että olemme saaneet aivan ihania asiakkaita, myös monen asiakkaan omaiset ovat tulleet meille tutuiksi ja läheisiksi. Usein asiakkaiden asioita hoidetaan yhdessä paitsi omaisten, myös muiden ammattilaisten kesken, sekä yksityissektorin että kunnallisen puolen toimijoiden. Haluankin tässä lausua vilpittömät kiitokseni kaikille yhteistyötahoille hyvästä ja mutkattomasta yhteistyöstä. Kiitos! <3 Kukaan ei pärjää yksin. Yhteistyössä on voimaa ja se, että on erilaisia näkökulmia asioihin, tuo usein innovatiivisia ratkaisuja helpottamaan ihmisten elämää.

Olen superkiitollinen myös tiimistämme. <3 Jokainen työntekijöistämme ja taustajoukoistamme on tuonut tiimiimme jotain sellaista osaamista, jota muilla ei ole ollut. Jokainen on tuonut myös oman persoonansa, työkokemuksensa ja kehitysideansa esiin rohkeasti. Olen oppinut työntekijöiltäni paljon uutta. Esimiehenä toimiminen on ollut minulle uuden opettelua. Vaikka nykyisessä tittelissäni lukee ”toimitusjohtaja”, käteni ovat edelleen tarvittaessa asiakkaan tiskivedessä siinä missä muillakin. 🙂

Terveydelle Oy:n tiimi. Virpi, Pipsa, Taija, Katja ja Jenni.

Opiskelusta

Olen todennäköisesti ikuinen opiskelija. Tällä hetkellä opiskelen muistihoitajaksi ja olen riemuissani siitä, miten paljon jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen olen saanut syvyyttä muistisairaan kohtaamiseen sekä ideoita muistikuntoutukseen. Tämä tulee uudistamaan myös palvelujamme syksyllä merkittävästi.

Edellisissä opinnoissani opiskelin yhteiskunnallisesti vaikuttavan palvelutuotannon kehittämistä. Koen, että se juuri on minun juttuni pähkinänkuoressa: kehittäminen ja uuden ideointi.

Palautteista

Käymme parhaillaan taas läpi kevään asiakaspalautteitamme. Asiakkaiden säännöllinen kuuntelu on työmme ydintä, heitä varten olemme olemassa ja heille palveluja kehitetään. On tärkeää säännöllisesti kysyä asiakkailta, miten meillä sujuu, ja mitä he toivovat jatkossa. Eilen lukemani palaute alkoi näin: ”Kiitos kuluneesta, en tiedä, miten arki olisi ilman teitä onnistunut”. <3

Asiakkailta saatu palaute saa välillä onnenkyyneliin. Siinä tiivistyy se, miksi me tätä työtä teemme ja se, miksi minä yrittäjäksi halusin. Ja aina, kun saamme positiivista palautetta, koen, että olemme onnistuneet. Tiiminä.

Olet lämpimästi tervetullut vappukahveillemme tiistaina 30.4.2019 klo 12-16 uusiin toimitiloihimme osoitteeseen Hämeenkatu 32. Tarjolla simaa ja munkkeja! Juhlistan 2-vuotista yrittäjyyttäni yhdessä yhteistyökumppanini Jalkakeitaan, tiimimme, asiakkaidemme, omaisten ja yhteistyökumppaneiden kesken – tule mukaan ja tuo läheisesikin!

Onnellista kevättä!

Taija

/0 Comments/by

Inhimillinen ikävä toisen luo

 

”Mietin tänään, että jaksaisiko sitä nousta ollenkaan sängystä ylös. Sitä kun on niin yksin.”

Yleensä niin iloisen seniorin suusta kuultu kommentti hiljensi ja laittoi miettimään vielä useamman päivän sen jälkeen. Työssäni tapaan vanhoja ihmisiä, joista osalla on ikää jopa yli yhdeksänkymmentä vuotta. Ensimmäinen ajatus on minullakin usein, että onpa ihanaa, kun ihminen on saanut elää niin pitkän elämän terveenä ja edelleen jaksaa tehdä ja touhuta. Voi, kun saisin itsekin!

Vaikka näiden ihanien ikäihmisten kanssa meillä on usein hauskaa ja keksimme mukavaa tekemistä päivän piristeeksi, on pitkällä iällä myös kääntöpuolensa. On rankkaa, kun ympäriltä ikätoverit ja läheiset sairastuvat ja menehtyvät eikä yhdistysten tapaamisista löydä enää ketään oman ikäistään juttukaveria. Kuulon huonontuessa puolin ja toisin puhelinkeskustelut voivat olla haasteellisia. Jos puoliso on menehtynyt tai puolisoa ei ole ikinä ollutkaan, lapset ovat kiireisiä tai kaukana tai heitäkään ei ole, voi vanhuus olla hyvin yksinäistä ja kulminoitua muutaman seinän sisällä tapahtuviin toistuviin rutiineihin. Etenkin, jos ei yksin uskalla tai halua lähteä liikkeelle.

Työskentelin monta vuotta kunnalla terveydenhoitajana. Viimeisimmässä työpaikassani minulla oli huoneentaulu, jossa luki teksti ”Tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäsi on päiviä, vaan kuinka paljon päivissäsi on elämää”. Tuo lause on avautunut minulle entistä konkreettisemmin nyt kotihoitoyrittäjänä. Sain joululahjaksi toivomani Maaret Kallion kirjan Inhimillisiä kohtaamisia, ja sen myötä ajattelen yhä vahvemmin niin, että suuri merkitys on myös sillä, minkälaisia kohtaamisia elinpäiviimme mahtuu. Suosittelen lämpimästi kirjaa.

Paljon puhutaan siitä, miten ikääntyvien terveydenhoitopalveluille on yhä lisääntyvää tarvetta. Puolen vuoden yrittäjyyden pohjalta totean, että paljon tarvetta on myös sosiaalipalveluille. Usein se, että käyn jakamassa lääkkeet tai mittaamassa verenpaineet on asiakkaan terveydelle toki erittäin tärkeä asia, mutta mielen virkeyden kannalta yhtä tärkeää on usein se, että hän pääsee keskustelemaan ja saa sosiaalisen tapahtuman päiväänsä. Sen vuoksi haluan varata kotikäynneille aina riittävästi aikaa. Silloin asiakas pääsee jakamaan vanhoja lapsuusmuistoja, nauramaan hauskoille tapahtumille menneisyydestä, esittelemään perheen valokuvia vuosikymmeniltä tai kunniamerkkejä, pohtimaan yhdessä politiikkaa tai muuta maailmanmenoa. Muistelemaan aikaa, jolloin puoliso vielä eli, ja lapset olivat kotona.

Jokainen tarvitsee jonkun, jolle purkaa sydäntään myös silloin, kun on huono päivä, ja olo on yksinäinen. Jonkun, jonka kanssa lähteä ulos raittiiseen ilmaan, kauppareissulle, kahvilaan, saunavuorolle, kirjastoon. Tai jonkun, jonka kanssa ihan vaan istua kotona sohvalla ajatuksia jakamassa. Jonkun, jolle voi purkaa joskus myös vuosien kaipauksen, ikävän, yksinäisyyden, surun ja väsymyksen. Aidosti, kiireettömästi, inhimillisesti, siinä hetkessä.

Sitten taas jaksaa touhuta.

Myös toisen ihmisen kosketuksen kaipuu voi olla suuri, ja se tulisi myös kotihoidossa huomioida mahdollisuuksien mukaan. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin viime syksynä blogiini Kosketuksen merkityksestä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja läheisillesi. Ollaan läsnä toisillemme! 

Taija

/0 Comments/by