Artikkelit

Kutsumus ohjasi hoitajapolulle

18 vuotta sitten istuin sairaalasängyn laidalla ja pidin häntä kädestä kiinni, kun hän lähti tästä todellisuudesta jonnekin, missä ajattelen olevan kaunista ja rauhallista.

Muutama viikko mummon kuoleman jälkeen kuoli myös isomummoni. Läheisten kuoleman kohtaaminen oli minulle käännekohta, jonka johdosta pari viikkoa myöhemmin sain päähänpiston kesken luennon ja päätin lopettaa matkailualan liiketoiminnan opintoni siihen hetkeen. Ala ei ollut tuntunut alun perinkään omaltani ja nyt vahva intuitio ohjasi minua tekemään muutoksen suuntaani. Ajattelin, että elämä on lyhyt ja arvokas ja se pitäisi käyttää siihen, että suo omat voimavaransa asioihin, jotka kokee merkityksellisiksi. <3

Kuin sattumalta huomasin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin vanhusten päiväsairaalaan hoitoapulaista. Siltä seisomalta soitin ylihoitajalle ja puhuin itseni työhaastatteluun. Taisin aloittaa työt jo seuraavana päivänä. Olin tosi innoissani! Siitä alkoivat myös useat alan opinnot.

”Arvaas kuka?” pyysi asiakkaamme kirjoittamaan, kun kuuli, että saa kuvansa blogiin. 🙂 Kuva julkaistu asiakkaan luvalla.

Omien arvojen ja intuition varassa

18 vuoden aikana on tapahtunut paljon ja hoitoalalla olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Vahva omaan  intuitioon luottaminen ja hetken mielijohteesta toimiminen on ohjannut minua aina. Välillä impulsiivinen hetkeen tarttuminen on ollut hyvä asia ja tuonut mukanaan paljon hienoja asioita, uusia haasteita, ihania työkavereita, avartavia opintoja. Välillä olen kompastunut omaan kovaan vauhtiini ja meinannut uuvuttaa itseni tai joutunut kyseenalaistamaan tekemiäni valintoja. En ole koskaan pelännyt sulkea entistä ovea takanani, kun olen avannut uuden. En ole koskaan myöskään suostunut toimimaan omaa etiikkaani ja arvojani vastaan. Olen irtisanoutunut vakituisesta työstä neljästi ja aina luottanut vahvasti siihen, että elämä kyllä kantaa ja ohjaa ja minä pärjään.

Ensimmäistä kertaa Ikääntyvien messuilla edustamassa vuonna 2017 Taija ja Tarja.

Vahva kutsumus ohjasi minua silläkin hetkellä, kun päätin perustaa oman yritykseni nyt tasan kolme vuotta sitten. Olin haaveillut yrittäjyydestä jo monia vuosia, mutta en koskaan ollut ajatellut, että minusta tulisi kotihoitoyrittäjä ja esimies. Johtamis- ja kehittämisopintojeni toisena päivänä esitelty yrittäjyyskurssi osui sillä hetkellä suoraan siihen, mitä olin etsinyt ja löysin sitä kautta ihan uuden mahdollisuuksien maailman. Olen yhä hirmu kiitollinen opettajille, jotka uskoivat minuun ja mahdollisuuksiini, vaikka rehellisyyden nimissä en täysin tiennyt, mitä tästä yrityksestä tulee edes siinä vaiheessa, kun allekirjoitin perustamispapereita.

Moni asia matkallani kohti yritykseni 3-vuotispäivää on ollut oman intuitioni, sen hetken mahdollisuuksien ja sattumien sekä kenties johdatuksen summaa. On vaadittu paljon rohkeita ratkaisuja, sitkeää työntekoa, horjumatonta uskoa ja luottamusta ja välillä myös väsymyksen kyyneleitä. Omien rajojen asettaminen on tullut opittua kantapään kautta. Koko maailmaa ei voikaan pelastaa, vaikka haluaisi.

Hoitajamme Virpi on tuonut iloa asiakkaille mm. rullaamalla heidän hiuksiaan. <3
Myös Virpin koira Saimi on toivottu vieras asiakkailla.

Vastapainoksi olen saanut lukuisia ihania ihmisiä ympärilleni niin yrityksen taustajoukkoihin kuin hoitajatiimiin, mahtavia yhteistyökumppaneita, ikimuistoisia yhteisiä hetkiä ideoinnin, kehittämisen ja onnistumisten lomassa sekä tärkeimpänä, aivan ihanan asiakaskunnan, jonka vuoksi me tätä yritystä pyöritämme. <3

Kuva on esiapukoulutuksesta, jonka koko henkilökunta suoritti kevättalvella. Meille on tärkeää ylläpitää osaamistamme kaikin tavoin. Kuten kuva kertoo, päivä oli myös hauska. 🙂

Yritys työllistäjänä tässä hetkessä

Kaksi ja puoli vuotta sitten syksyllä saadessani ensimmäiset asiakkaani, minulla oli toiveena se, että saisin kahdeksan vakioasiakasta. Olin laskenut, että se riittäisi turvaamaan minulle työtä ja elättämään perhettäni. Tuntui hyvin onnelliselta joka kerta, kun uusi asiakas tuli yrityksen palvelujen piiriin ja sain kokea onnistumisia työssä, josta tuli hetkessä minulle kutsumus.

Geronomimme Pipsa vastaa sosiaalipalveluistamme ja Niina toimii näytteenoton ykköshenkilönä.
Kuluva kevät on tuonut meille entistä enemmän terveyspalveluasiakkaita. Mm. verikokeita otetaan lähes päivittäin. Näytteenottovastaavamme Niina on ottanut hienosti lennossa vastaan kaikki uudet asiakkaat!

Työ ikääntyvien parissa oli merkillisellä tavalla paluuta juurille sinne, mistä kaikki 18 vuotta sitten alkoi, vaikka olinkin siinä välissä tehnyt vuosia töitä myös lasten ja nuorten parissa. Ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä ja arjen ilon sekä merkityksellisen sisällön tuomisesta vanhusten elämään tuli yrityksen keskeinen ideologia. Halusin olla taistelemassa ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan ja toivoin löytäväni ympärilleni ihmisiä, jotka uskoivat kanssani kiireettömyyteen, ennaltaehkäisyyn ja aitoon läsnäoloon. Esimies minusta tuli puolivahingossa, kun toiminta alkoi kasvaa. Yhteisöllisyyden edistäminen on ollut vahva osa meidän toimintaa koko ajan: seniorikerhon lisäksi olemme järjestäneet asiakkaillemme juhlia ja kohtaamisia koko ajan.

Kotihoidon koiraystävät ovat tärkeitä ja kovin odotettuja vieraita ikääntyville asiakkaillemme. Kuvassa Jennin koira Vila.

Nyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, meillä on noin 75 asiakkuutta ja yritykseni maksoi viime kuussa palkkaa yhteensä 10 henkilölle. Olen kiitollinen, onnellinen ja ylpeä siitä, että olen luonut tyhjästä yrityksen, joka on omalta osaltaan luonut työpaikkoja kotikaupunkiini ja mahdollistanut ikäihmisten laadukkaiden kotihoitopalvelujen tuomisen koteihin. Ilmaiseksi en ole saanut mitään, mutta kovan uurastuksen myötä olen saanut luotua jotain ihanaa. <3

Työn iloista arkea: Tehokkaat puuhanaiset Jenni ja Niina toimistopalaverissa talvella.

Ympärilläni on korvaamattoman ihana hoitajatiimi ja voin luottaa jokaiseen työntekijääni 110-prosenttisesti. Koska haluan pitää kiinni työntekijöistäni ja kehittää yritystäni, yritys mahdollistaa myös työntekijöiden ammattitaidon kehittämisen ja työnkuvanmuutokset. Oma roolini muuttuu koko ajan merkittävästi, kun vastuu kasvaa. Se on samalla haikeaa ja innostavaa. Työntekijöiltäni saatu palaute lämmittää mieltä kovasti. Tämän haasteellisen kevään mittaan on ollut palkitsevaa kuulla heiltä, että olen johtanut työyhteisöä hyvin ja että kanssani on mukava tehdä töitä. <3

Maaliskuussa meillä aloitti työt lähihoitaja Jenna, joka on päässyt mainiosti mukaan iloiseen porukkaamme. Jenna on osoittanut olevansa aktiivinen ja innostunut.

Haasteesta toiseen

Jokaiseen yrittäjyysvuoteen on sisältynyt omat haasteensa. Ensimmäisen vuoden haaste oli löytää asiakkaat ja saada toiminta tukevalle pohjalle, jotta irtisanoutuminen kunnallisesta vakiovirasta ei olisi ollut turha riski. Toisen yrittäjyysvuoden haaste oli erittäin työläs ja kallis osakeyhtiömuutos, jonka myötä yrityksen piti käydä lupahakemusbyrokratia läpi uudelleen kokonaisuudessaan ja maksaa uudelleen kaikki lupamaksut.

Kuva on Tehy-lehden joulukuussa julkaisemasta lehtiartikkelista ”Omannäköistä jälkeä”, jossa minua haastateltiin yrittäjyydestäni kotihoidossa.

Kolmannen yrittäjyysvuoden haaste on koronaviruspandemia, jonka totaalisia vaikutuksia omaan yritystoimintaani en tätä kirjoittaessani vielä tiedä. Toistaiseksi se on aiheuttanut yritykselle mittavat lisäkulut, pakottanut sulkemaan kovasti toivotun seniorikerhomme sekä tuonut paljon ylimääräistä huolta ja työtä minulle, joka olen vastuussa kaikesta toiminnasta. Ajoittain tilanne on tuntunut hyvin raskaalta. Toisaalta se on tuonut mukanaan myös uusia asiakkaita, jotka ovat tarvinneet apua akuutissa tilanteessa. Tällä hetkellä tärkeintä on pyrkiä pitämään sekä hoitohenkilökunta että asiakaskunta terveinä ja hyvinvoivina, jotta selviämme tästä mahdollisimman pienin vaurioin. Kaikki muu saa nyt odottaa. Päivä kerrallaan mennään kohti kesää ja toivotaan parasta.

Virpi ja Taija jäätelötauolla viime kesänä. Sitä odotellessa taas! 🙂

Kävin isäni kanssa hiljattain keskustelua yrittäjyydestä. Hän perusti aikanaan oman yrityksensä juuri 90-luvun laman alla. Ajat olivat haasteelliset silloinkin, mutta siitäkin selvittiin ja niin selvitään tästäkin. Siihen minulla on vahva usko.

Yritykseni viettää siis 1.5.2020 3-vuotissynttäreitä. Olin ajatellut juhlistaa tätä järjestämällä kotihoidon asiakkaillemme vappujuhlat. Koska se ei vallitsevassa maailmantilanteessa tässä hetkessä onnistu, kehittelemme parhaillaan uutta suunnitelmaa asiakkaidemme ilahduttamiseksi.

Kevään myötä joukkoomme on liittynyt osa-aikaisesti myös reipas terveydenhoitaja Minna.

Haluan lopuksi kiittää kaikkia läheisiäni, työyhteisöäni – niin heitä, jotka ovat taustalla kuin heitä, jotka ovat päivittäin läsnä – sekä ihanaa yrittäjäkollegaani Katjaa Jalkahoitola Jalkakeitaalta kaikesta rinnalla kulkemisesta ja äärettömän tärkeästä vertaistuesta näinä vuosina. <3 Tämä on meidän kaikkien oma firma.

Katja ja Taija vappujuhlissa uusien toimitilojen avajaisissa 2019.
Taija ja Katja kehittämispäivällä 2019 Aulangolla.

Hyvää vointia teille kaikille ja lämmin kiitos, että kuljette mukanamme! <3

<3 Taija

PS. Blogia saa kommentoida alle ja minulle voi aina lähettää palautetta myös sähköpostitse taija@terveydelle.fi

Haastavassa keväässä ihaninta on ollut ulkoilu kauniissa kevätsäässä. Sekä asiakkaista että hoitajista. Kuva julkaistu asiakkaan luvalla.

Mahdottoman innostava syksy takana! 🙂

On oltu niin Helsingin Hyvä ikä -messuilla, Riihimäen Ikääntyvien messuilla kuin Hyvinkään Seniorimessuilla tapaamassa asiakkaita, omaisia, paikallisia yhdistystoimijoita sekä muita alan yrittäjiä. On saatu käydä antoisia keskusteluja, visioida, rakentaa uutta ja innostua kerta toisensa jälkeen siitä, miten pääsemme jatkossakin kehittämään palveluitamme entistä asiakaslähtöisemmiksi ja ihmisen kokoisiksi. On viritelty myös mielenkiintoisia yhteistyökuvioita ja hyväntekeväisyyshankkeita. Messuilla saatu positiivinen palaute lämmitti mieltä kovasti.

Ilolla kerron, että 1.11. alkaen Kotiterveydenhoito Tetri ja yhteistyökumppanimme Jalkakeidas ovat aloittaneet yhteistyön myös Fysioterapiaklinikka Manualfix Oy:n kanssa. Jatkossa toimimme kaikki yhdessä samoissa tiloissa Hyvinvointipisteellämme osoitteessa Uudenmaankatu 43, Hyvinkää.

Löydät toimitiloistamme niin toimisto- kuin hoitotilat. Marraskuun alusta lähtien Hyvinvointipisteellä sinua palvelevat jalkahoitaja Katja Markkanen ja manipulatiivinen fysioterapeutti Heikki Martola sekä kiropraktikko Jukka Martola. Lisäksi koko Kotiterveydenhoito Tetrin henkilökunta työskentelee toimitiloista käsin ja tuo kotiin terveydenhoito-, sairaanhoito- ja hoiva- sekä virkistyspalveluja. Tulemme järjestämään tiloissa säännöllisesti myös hyvinvointia ja mielen virkeyttä tukevaa toimintaa, mistä olen todella innoissani!

Vuodenvaihteen jälkeen tiloissa aukeaa myös terveydenhoitajan vastaanottotoiminta, jossa terveydenhoitajat Taija Tetri-Kivikangas ja Jenni Ristaho palvelevat sinua sekä läheistäsi kiireettömästi ja sinulle sopivana ajankohtana.

Hyvinvointipisteen yrittäjät Katja Markkanen (Jalkakeidas), Heikki Martola (Manualfix Oy) & Taija Tetri-Kivikangas (Kotiterveydenhoito Tetri)

Syksyyn on toki mahtunut myös hetkiä, joissa olemme kulkeneet asiakkaidemme rinnalla vaikeissa ja raskaissakin tunnelmissa. Myötäelämme usein kovastikin asiakkaidemme taipaleella mukana ja ajoittain asiakkaiden kohtaamat haasteet elämässä ovat tuntuneet surullisilta ja kohtuuttomilta vierestä seurattuna. On pidetty kädestä kiinni ja käyty syviä keskusteluja, pohdittu tulevaa ja kiitetty menneestä.

Synkät hetket vahvistavat kuitenkin joka kerta tunnettani siitä, miksi teemme tätä työtä. Meillä on missio: se on joka päivä tuoda iloa, huolenpitoa ja hyvinvointia asiakkaidemme elämään. Me annamme itsestämme työssämme paljon, mutta saamme tuon kaiken moninkertaisena takaisin joka kerta, kun onnistumme tuottamaan iloa ja hyvää oloa asiakkaillemme.

Olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme ja myös Hyvinvointipisteemme avajaiskahveille lauantaina 10.11. klo 10-14 sekä maanantaina 12.11. klo 10-14.

Iloa hämärään marraskuuhun!

Taija

 

Kartoituskäynnit ovat minusta aina ihania. Koskaan ei tiedä, kuka oven tulee avaamaan ja millaisia tarinoita jutellessa paljastuu. Myös koti kertoo aina jotain asukkaastaan. Yksi työmme kiehtovia puolia onkin se, että saamme koko ajan tavata erilaisia ihmisiä tarinoineen ja mitä erilaisimmissa kodeissa. Nyt alkusyksystä on tehty taas runsain mitoin uusia kartoituskäyntejä ja tutustuttu.

Tulisitko arjen kaveriksi?

Viime aikoina olen huomannut selkeän ilmiön siinä, että yhä useammin meiltä toivotaan iäkkäälle asiakkaalle paitsi terveydenhoidollisia palveluita ja hoiva- ja kotipalveluita, myös tietynlaista ”arjen kaveruutta”. Virkistystä, piristystä, juttuseuraa, ihmistä, jolle kertoa arjen huolet ja ilot. Ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita luottamuksellisesti. Ihmistä, joka käy säännöllisesti kurkkaamassa, että kaikki on hyvin ja auttaa, jos ei ole.

Liian usein iäkkään ihmisen elämä kaventuu neljän seinän sisään, kun läheisiä ihmisiä ei arjessa ole, ja kynnys lähteä yksin liikkeelle on kasvanut liian suureksi. Minusta on sietämätöntä, miten paljon maailmassa on yksinäisyyttä! Myös omaishoitajien elämä voi tahtomattaan kaventua kodin neliöihin, koska irrottautuminen on vaikeaa ja voimavarat rajalliset. Myös omaishoitajilla on usein kova tarve purkaa tunteitaan, kun siihen tulee sopiva hetki. Toivoisin, että yhteiskunta tukisi heitä entistä enemmän.

Sinun arkesi on toisen elämys

Tässä työssä olen havahtunut viimeksi tänään ja eilen siihen, kuinka asiat, jotka ovat minulle ja monelle muulle osa tavallista arkielämää, voivat olla asiakkaalle ihania, poikkeuksellisia elämyksiä. Esimerkiksi ystävien tapaaminen, reissut kahvilaan tai puistoon, kauppaan tai kirjastoon sekä vaikka kävelylenkkeily luonnossa. Kaikki sinänsä tavallisia asioita, jotka kuitenkin ovat elämässä hirmu tärkeitä, pieniä henkistä hyvinvointia ja mielen virkeyttä ylläpitäviä asioita.

Tänään kävin esimerkiksi mukavalla kahvilareissulla erään 95-vuotiaan asiakasrouvan kanssa. Hän oli odottanut reissua innokkaasti ja oli kiva huomata, miten hymy nousi huulille jo siinä vaiheessa, kun menin häntä hakemaan. Kahvittelimme paikassa, jonne hän ei ollut vuosiin päässyt käymään. Hän ihmetteli keskustan parkkihallien suuruutta ja nautti höyryävästä kahvista ja makeasta pullasta muistellen aikojaan Aseman koulussa 30-40-luvuilla.

Eilen kävimme kotikäynnillä Virpin kanssa asiakkaalla, joka ei ollut monen viikon takaisen kaatumisensa jälkeen uskaltanut enää lähteä ulkoilemaan yksin, vaan oli ollut varmuudeksi vain sisätiloissa. Ihan ensimmäisenä tartuimme rouvasta ja rollaattorista kiinni ja lähdimme ulkoilemaan auringonpaisteeseen. Ihana iltapäivä. Kaikille  mieleenpainuva. <3

Asiakkaiksemme saapui hiljattain myös pari leskirouvaa, jotka opettelevat kymmenien yhteisten vuosien jälkeen elämää yksin. On outoa opetella elämään arkea itsekseen, kun sen on koko elämänsä jakanut toisen kanssa. Vaikka meidät usein palkataan esimerkiksi jakamaan lääkkeitä, auttamaan kauppa-asioinnissa tai suihkuttamisessa, sosiaalisen työn merkitys toiminnassamme korostuu yhä suuremmin ja suuremmin, kun asiakkaan kanssa tutustutaan.

Katso, kuuntele, kosketa

Meistä tulee usein nopeasti tärkeitä kontakteja asiakkaillemme. Moni saattaa odottaa käyntiämme monta päivää, jos juttukaveria ei muuten omasta arjesta enää löydy. Osalla ei ole omaisia lainkaan, jolloin voimme todella olla ainoita ihmisiä, jotka koskaan käyvät kylässä. Keskustelun tarve on monella erittäin suuri ja sen vuoksi merkittävä osa työtämme on kuunteleminen. Iloisina hetkinä, kaipauksen hetkinä, muistelujen hetkinä. Me olemme läsnä ja  kuuntelemme.  Tiedämme asioita, joita ei ole koskaan kerrottu kenellekään. Kipukohtia, syviä arpia ja kaipausta. Onnenhetkiä, ilonpilkahduksia ja kyyneleet silmiin tuovia lapsuusmuistoja.

Työssä on tärkeää myös kosketus. Se, että joku joskus hieroo jalkoja, koskettaa kämmenselkää tai halaa, voi olla hyvin merkityksellistä asiakkaalle.

Tämän kaltainen työ vaatii henkistä hyvinvointia myös työntekijältä. Se, että jaksaa ottaa vastaan asiakkaan eri tunnetilat ja olla sataprosenttisesti läsnä tunnista ja päivästä toiseen, edellyttää sitä, että vastapainoksi muistaa huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan ja että asioita pääsee purkamaan myös työyhteisössä.

Se laittaa usein myös pohtimaan omaa ikääntymistään ja omia läheisiään. Minne minä itse olen menossa, mihin yhteiskuntamme on menossa, millaista oma vanhuuteni tulee olemaan? Kuka minusta huolehtii, kun en itse enää jaksa? Muistanko itse huolehtia riittävästi omista ikääntyvistä läheisistäni – ja myös itsestäni?

Näihin ajatuksiin, pohdittavaksi sinullekin.

Kaunista syyskuuta!

Taija

 

 

 

 

Kaunista elokuuta!

Lämmin kesä jää taakse ja siirrytään kohti syksyn ruskaa ja hämäriä iltoja. Syksyn lapsena rakastan syksyn tunnelmaa. Vaikka moni kokeekin syksyn harmauden ja sateet raskaana ajanjaksona, asiakkaistamme löytyy monia, joille nimenomaan syksyn ruska kauniine väreineen ja leppoisine tuulineen on miellyttävä vuodenaika. Se on myös hyvinvoinnin näkökulmasta mitä mainiointa aikaa liikkua ulkona; voi sienestää, marjastaa, kerätä omenoita, lenkkeillä ilman helteiden tuomaa kuumuutta, ihastella luonnon väritystä ja haistella metsän tuoksuja. Syksy on usein myös jonkin uuden alkua, niin myös meillä. 🙂

Syksyn aloitus on tuonut meille Kotiterveydenhoito Tetriin iloisia muutoksia. Kevään ja kesän aikana uusia asiakkaita on tullut meille sillä vauhdilla, että päätimme löytää henkilökuntaamme lisävahvistusta. Olen hyvin onnellisin ja kiitollisin mielin siitä, että palvelumme on löydetty näin hyvin, ja että niille tuntuu olevan lisääntyvässä määrin tarvetta. Oma kesäni kului lähes kokonaan töissä.

Se, mistä olemme saaneet erityisesti kiitosta, on ollut kiireettömyys ja asiakkaiden hoidon yksilöllinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu ja toteutus. Jokainen meistä on yksilö. Tämän vuoksi emme lähde työskentelemään valmiilla konseptilla kenenkään kanssa, vaan kysymme, kuuntelemme, pyydämme toiveita ja kartoitamme palvelujen tarvetta. Tarvittaessa muokkaamme palveluja matkan varrella, koska elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä. Meille on tärkeää, että asiakas omaisineen kokee, että hän tulee nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja autetuksi. Myös se on tärkeää, että asiakas saa kaiken arkeensa tarvitsemansa avun samasta paikasta.

Ihania ovat sellaiset hetket kuin esimerkiksi tällä viikolla, kun asiakkaan luona on käynyt jonkin aikaa jakamassa lääkkeitä ja auttelemassa suihkutuksissa, ja sitten asiakas kysäisee, että lähdettäisiinkö yhdessä vaikka kahvilaan tai kaupungille humpsuttelemaan joku päivä. <3 Tottakai lähdetään! 🙂

Olin hyvin iloisesti yllättynyt siitä, miten suuren määrän sain työhakemuksia, vaikka rekrytointimme osui heinäkuulle. Oli mukavaa kuulla, että yrityksemme arvot ja toiminta-ajatus oli ollut monelle se juttu, mikä oli kolahtanut. Tapasin haastattelujen merkeissä todella ansioituneita ja ihania ihmisiä, monet hyvät keskustelut jäivät mieleeni. Haluan tässäkin vielä lausua kiitokseni kaikille hakemuksen lähettäneille.

Olen alusta lähtien kokenut tärkeäksi, että kotisivuiltamme löytyy niiden ihmisten kuvat, jotka asiakkaiden kodeissa käyvät. Moni asiakas on puhelimessa kertonut, että otti minuun yhteyttä sen vuoksi, että kuvastani tai kuvastamme välittyi iloinen ja lämmin tunnelma, meitä oli helppo lähestyä. 🙂

Kuvien lisäksi ajattelin esitellä tässä ihmiset, jotka tekevät työtä asiakkaidemme parissa.

Vasemmalta oikealle Taija, Virpi, Jenni, Katja.

Taija – yrittäjä, terveydenhoitaja/sairaanhoitaja yamk, seksuaalineuvoja. Perustin tämän yrityksen vuonna 2017 sillä ajatuksella, että kaiken ikäisillä ihmisillä on oikeus saada tietoa terveydestä ja palveluja, jotka edistävät hyvinvointia ja ylläpitävät toimintakykyä. Erityisen tärkeäksi koen asiakastyössä aidon kohtaamisen ja positiivisen asenteen, jonka koen olevan vahvuuteni. Teen työtä sydämelläni. Yrittäjyys on intohimoni, joka kasvattaa minua joka päivä.

Virpi – lähihoitaja, jolla on yli 12 vuoden kokemus kotihoidosta. Virpi on työyhteisömme uusin tulokas, hän on  työskennellyt aiemmin kotihoidon lisäksi mm. vanhainkodeissa sekä kuurojen hoitokodissa ja taitaa näin ollen myös viittomakielen. Virpin valitsin mukaan tiimiimme siksi, että hänen vahvuuksiaan työssä ovat paitsi rautainen kokemus, myös erittäin iloinen ote työhön. Hänessä yhdistyvät myös taito kuunnella ja kohdata sekä keskustella.

Jenni – terveydenhoitaja/sairaanhoitaja amk. Tarinamme Jennin kanssa ulottuu vuosien taakse, jolloin toimin kuntatyössä terveydenhoitajana ja toimin hänen terveydenhoitajaopintojensa työharjoittelun ohjaajana. Totesin jo tuolloin Jennin olevan ehdottoman luotettava ja sitoutunut työntekijä, joka tekee työnsä aina huolella. Asiakkaamme ovat antaneet Jennistä paljon positiivista palautetta alusta lähtien. Terveydenhoidon koulutuksen lisäksi Jenni on hankkinut viime vuosina laajaa osaamista myös sosiaalityön puolelta, myös lastensuojelusta.

Katja – lähihoitaja/jalkahoitaja, työskentelee paitsi meidän asiakkaiden parissa, myös omassa tunnelmallisessa jalkahoitolassaan Jalkakeitaalla Riihimäellä. Katja on työntekijänä hyvin huolellinen, asiakaslähtöinen ja aina auttavainen. Katja jakaa kanssani myös yrittäjyyden ilot, surut ja loputtoman ideoinnin ihanuuden! On ollut mahtavaa, että Katjan kanssa kohtasimme ja pääsimme yhdessä kehittämään palvelujamme.

 

Kiitos Hanna Tarkiaiselle (Valokuvaamo Kuvitelmia) ihanasta kuvausiltapäivästä, jonka jälkeen olimme erittäin virkistyneitä. Hymyjä on mukava katsella. 🙂

Tämän myötä toivotan Sinulle ihanaa alkusyksyä! Muista kaivaa d-vitamiini esiin!

Taija

Iloista kesäkuun alkua! Siitä huomaa, että kalenteri on mukavan täynnä töitä, kun edellisestä blogista on taas pari kuukautta vierähtänyt. 🙂 Kiitollinen mieli!

Vappuna yritys juhlisti 1-vuotista taivaltaan, ja sen kunniaksi veimme jokaiselle asiakkaallemme kevätkukkasen ikkunalaudalle ilahduttamaan. Useimmilla asiakkailla kukkaset iloitsevat auringosta ikkunalla edelleen. Vuoden yrittäjyyden jälkeen aloittelin toisen vuoden kiitollisissa ja iloisissa tunnelmissa, onni tehdä tätä työtä tässä hetkessä näiden ihmisten parissa.

Kevään aikana erityisen ilahduttavaa on ollut hyvä ja monipuolinen yhteistyö eri toimijoiden kesken asiakkaiden asioita hoitaessa. Terveydenhoitajana koen moniammatillisen yhteistyön aina tosi hedelmälliseksi, voimme puolin ja toisin oppia toisiltamme uutta. Monia hyviä palavereja on istuttu eri toimijoiden kesken ja sitä kautta saatu parannettua sekä asiakkaan arkea että toisinaan myös läheisten voimavaroja. Tässä työssä yhteistyötä eri ammattialojen osaajien kanssa on koko ajan ja haluankin lausua lämpimät kiitokseni asiakkaiden kanssa saamastamme hyvästä ja lämminhenkisestä palvelusta esimerkiksi Hyvinkään kaupungin ikääntyvien palveluille, kuntoutuspalveluille, Kirjavantolpan apteekille, Lääkärikeskus Mehiläiselle sekä tietenkin ihanalle yhteistyökumppanillemme Jalkakeitaalle, jonka jalkahoitaja Katja Markkanen on hoitanut asiakkaittemme jalkoja kesäkuntoon kotikäynneillä läpi kevään.

Rinnallani on kulkenut muutama ihana yrittäjäkollega, joiden kanssa on vaihdettu ajatuksia, kehitetty toimintaa, oltu vertaistukena arjessa ja ideoitu yhteistyötä. Erityiskiitos Katja, Linda ja Iida! <3

Asiakkaiden ja omaisten kanssa on vietetty monia arvokkaita hetkiä. Olen erityisen iloinen siitä, että toimintamme sydän ja agenda, terveyden edistäminen, on ollut koko ajan toimintamme fokuksessa. Kuten eräs omainen puhelimessa minulle sanoi, ”vaikka sairaanhoitoa ei enää niin paljon tarvita, niin on edelleen todella hyvä, että käytte. Se on nimenomaan sitä terveydenhoitoa”. Juuri näin! Ennaltaehkäisy ja hyvinvoinnin rakentaminen päivittäin on sydämen asia minulle. Mitä enemmän panostetaan terveyden edistämiseen, sitä vähemmän tulevaisuudessa tarvitaan sairaanhoitoa.

Hyvinvoinnin edistämistä olemme tehneet mm. seuraavien juttujen kautta: asiakkaiden kanssa on käyty virkistäytymässä erilaisissa paikoissa sekä liikuttu toimintakyvyn rajoissa ulkoilmassa, on pelattu muisti- ja älypelejä, tehty puutarhatöitä, luettu lehtiä ja kuunneltu musiikkia, leivottu ja laitettu ruokaa, jumpattu ja kuntouduttu. On iloittu yhdessä painonpudotusprojektien edistyessä ja kerrattu terveellistä ruokavaliota ja opeteltu poimimaan kaupasta sydän-merkittyjä tuotteita. On karkoitettu yksinäisyyttä yhdessäololla ja mukavalla touhuamisella sekä henkevillä keskusteluilla.

Toivotan sinulle oikein ihanaa, aurinkoista ja antoisaa kesäaikaa!

 

 

 

Taija

Tiesitkö, että Suomessa tapahtuu noin 800 000 koti- ja vapaa-ajan tapaturmaa vuosittain?

Kartoituskäyntejä tehdessä asiakkailla on tärkeää havainnoida asunnon turvallisuutta. Se on aivan yhtä tärkeä elementti kuin asiakkaan sairauksien, elintapojen ja läheisverkostojen läpikäynti. Kotikäynneillä olen saanut huomata, että ihmiset asuvat hyvin erilaissa asuinolosuhteissa ja ympäristöissä. On aivan eri asia lähteä kartoittamaan ihmisen avun tarvetta kerrostalokolmiossa keskustan hissitalossa kuin 40-luvun omakotitalossa 20km lähimmästä keskuksesta ja palveluista.

Ihminen itse tarkastelee omaa elinympäristöään usein hieman eri näkövinkkelistä kuin satunnaisella käynnillä oleva ulkopuolinen ammattilainen. Asuntoon astuessani huomaan, jos matonreunat ovat rullalla, lattialla lojuu vaarallisia johtoja tai muita sinne kuulumattomia tavaroita. Kiinnitän huomiota siihen, että keittiössä sammutuspeite on helposti saatavilla hellan läheisyydessä ja palovaroittimet on paikoillaan ja toiminnassa. Myös se, miten helposti asunnosta päästään ulos tai sinne päästään sisään, ovat olennaisia asioita, etenkin, jos liikutaan apuvälinein. Ikääntyneillä erityisesti pesutilat ovat toisinaan hyvin haasteellisia suhteessa omaan toimintakykyyn, ja kynnys avun pyytämiselle pesutilanteissa on usein korkealla.

Koska ikäihminen itse ei enää välttämättä kykene havainnoimaan asuntonsa vaaranpaikkoja tai teettämään asunnossa korjaustoimenpiteitä, läheiset ja omaiset nousevat tärkeään asemaan tässä kohtaa. Yhteistuumin on hyvä miettiä, miten ikäihmisen arjen saa pidettyä mahdollisimman turvallisena. Pienilläkin asunnon muutoksilla voidaan ehkäistä tapaturmia; esimerkiksi kynnysten poistamisella tai muokkaamalla niitä pienemmiksi voidaan ehkäistä kompastumisia. Löytyykö läheisesi keittiöstä liesivahti? Liesivahdin asentamisella voidaan ehkäistä tulipalon syttymistä, jos levy unohtuukin päälle. Tämä on erityisen tärkeää muistisairailla henkilöillä.

Riittävän valaistuksen ja valokatkaisijoiden määrällä voidaan turvata se, ettei ikäihminen joudu liikkumaan hämärässä, jossa vaaranpaikkoja on entistä vaikeampi havaita. Osa vanhuksen kodin turvallisuutta ovat asianmukaiset apuvälineet: tukikahvat, kaiteet, suihkutuolit ja liukuesteet. Onko kylpyhuoneen lattia märkänä liukas? Kaatumisen varalta ikääntyneellä on hyvä olla turvapuhelin, jolla hälyttää apua. Hyvä on pohtia myös turvallisuutta eri vuodenaikoina. Joutuuko läheisesi ajelemaan pitkiä automatkoja liukkailla teillä talvella tai kantamaan yksin suuria ruokakasseja kaupasta kotiin? Kerryttääkö syksyn vesisade lammikkoja liukkaiden puulaattojen päälle omakotitalon pihalla? Jäätyvätkö portaat? Kuka hiekoittaa pihan?

Näin terveydenhoitajan näkövinkkelistä katsottuna merkittävä osa arjen turvallisuutta ovat ehdottomasti myös elintavat ja terveyteen liittyvät asiat. Hoitosuunnitelmaa tehdessä kartoitetaan esimerkiksi aistien toiminta; sillä on suuri merkitys, että ihmisellä on asianmukaiset silmälasit tai tarvittaessa kuulokoje. Säännöllinen lääkelistan päivittäminen lääkärin vastaanotolla on yhtä tärkeää kuin riittävä, terveellinen ja monipuolinen syöminenkin. Lääkkeet tulee ottaa oikeina annoksina ja oikeaan aikaan. Riittävä yöuni on tärkeää. Myös päihteidenkäytöllä voi olla merkittäviä yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Iäkkäälle pienikin alkoholin määrä voi lisätä altiutta tapaturmille. Alkoholin käytöstä kannattaa siis reilusti kysyä myös ikäihmiseltä. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu monista eri osa-alueista, joista kaikki ovat merkityksellisiä.

Ikäihmisen toimintakykyä tulisi pitää yllä mahdollisimman pitkään. Hyvillä apuvälineillä ja ympäristön olosuhteilla on suuri merkitys ikääntyneen liikkumisen ja ulkoilun mahdollistamisessa. Nastat kengänpohjissa ja riittävä hiekoitus pihalla turvaavat ulkoiluhetkiä siinä missä riittävän avoimet kulkureitit ja heijastimetkin. Joskus pelkkä kaatumisenpelko voi estää ikäihmistä uskaltautumasta ulos liikkumaan. Silloin on hyvä ajatus hankkia arkipäiviin seuraa, virikkeitä ja turvaa, jotta elämä ei kutistu neljän seinän sisälle. Arjessa pienikin liikunta ylläpitää toimintakykyä, mutta myös virkeää mieltä ja hyvää oloa.

 

Hyvää tietoa tapaturmien ehkäisemisestä ikääntyneillä – ja toki myös muilla ihmisillä – löydät osoitteesta www.kotitapaturma.fi tai Turvallisia vuosia -esitteestä, jota ovat olleet suunnittelemassa mm. Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Punainen Risti sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Muista tallentaa niin ikäihmisen kuin lapsenkin puhelimeen myös yleinen hätänumero 112.

Turvallista marraskuuta! 

Taija