Artikkelit

Uuden työntekijän etsiminen joukkoomme on aina mielenkiintoista ja mahdollisuuksia täynnä. 😊On mukavaa pohtia, millaisen työkaverin saamme, kuka joukkoamme tulee täydentämään ja millainen työhistoria ja osaaminen hänellä on. On aina ilahduttavaa löytää sellainen henkilö, joka tuo tiimiimme jotain uutta, mistä hän voi ammentaa meille muille.

Kerta toisensa jälkeen olen tullut surulliseksi siitä, että kotihoidolla on yhteiskunnassamme sanana kurjan negatiivinen kaiku. Työnhakijat ovat kertoneet vaihtaneensa kotihoidosta aiemmin pois, koska ovat väsähtäneet jatkuvaan ylikuormitukseen ja liikoihin vaatimuksiin tai todella huonokuntoisiin asiakkaisiin. 😥 Viimeksi tänään kävin keskustelua aiheesta. Tämä on kovin surullinen juttu eikä varmasti houkuttele tulevaisuuden nuoria alalle.  Työssä jaksaminen on tärkeää.

Meiltä kysytään välillä, onko työmme kauheaa juoksemista paikasta toiseen niin, ettei ehdi kellekään jutella tai onko se kauhean raskasta. No ei se ole.

Meidän työ ei ole ihan perinteistä kotihoitoa, vaan vaihtelevampaa. Asiakkaamme ovat pääsääntöisesti itse maksavia asiakkaita, jotka ostavat meiltä palvelut, mutta ensisijaisesti he ostavat meiltä aikaa. Aikaa olla läsnä, apuna, tukena ja turvana. Autella jokapäiväisissä asioissa, mutta myös yksinäisyyden torjumisessa, mukavan yhteisen tekemisen löytämisessä, kuntoutumisessa. Terveydenhoidossa, kotiaskareissa, asioinnissa.

Kotikäyntimme kesto vaihtelee puolesta tunnista jopa neljään, miten asiakas toivoo. Kukaan meillä ei joudu juoksemaan hirveällä vimmalla paikasta toiseen ja pääsääntöisesti ruokataukoon on varattu aikaa tunnin verran.

Asiakkaamme ovat yleisesti ottaen melko hyvän toimintakyvyn omaavia. Meillä ei ole raskaita nostoja työssä eikä kukaan asiakkaistamme ole vuodepotilas. Kaikki osaavat kommunikoida ja useimmat liikkuvat vielä omin voimin tai apuvälinein melko hyvin. Yksi 9-kympin ylittänyt vielä pyöräileekin lenkkejä. Muutama heistä käyttää whatsappia ja pari on facebookissakin. 😊 Aika monella on terävä muisti, vaikka toki muistisairaita asiakkaitakin meillä on paljon.

Tottakai meidän työssä kohdataan myös raskaita hetkiä. Asiakkaat ovat sairaita, ajoittain yksinäisiä, kipeitä, väsyneitä, joskus kiukkuisiakin. Joskus olemme itsekin väsyneitä. Mutta kuten yksi työntekijöistä viime viikolla totesi, joka päivä on kiva tulla töihin. 💗 Tätä toivoisimme kaikille.

Hyvä hoitotyön ammattilainen, joka haaveilet kiireettömästä ja vaihtelevasta työstä ihanan asiakaskunnan sekä toisiaan tukevan, iloisen tiimin parissa, tule meille töihin. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää työyhteisöäsi, vaikuttaa työnkuvaasi sekä tehdä työsi rauhassa, asiakaslähtöisesti ja sydämellä.

Hakemukset taija@terveydelle.fi

Tarkemmat ajankohtaiset työpaikkailmoituksemme löydät osoitteesta www.mol.fi .

Iloista maaliskuuta!

Taija

Alkukesä on asiakkaiden kanssa aina yhtä ihanaa aikaa. Jo toukokuulta auringonsäteet saavat ihmisen hyvälle mielelle ja sellaisetkin asiakkaat, joita on yleensä vaikeampi houkutella ulkoilemaan, ovat innokkaina lähdössä tutkimaan luonnon heräämistä uuteen eloon ja haistelemaan kevään ja kesän tuoksuja. Ilmassa on taas uuden odotusta, ja lämpö ja aurinko hellivät mieltä ja kehoa.

Tämän kevään ja kesän aikana olemme ehtineet jo vaikka mitä! Kesäkuu on tarjoillut meille monia muistorikkaita ja mukavia virkistyshetkiä asiakkaidemme kanssa. 😍 On retkeilty mm Atsalea-puistossa, puutarhoilla ja käyty verestämässä nuoruusiän muistoja muuttuneessa Hyvinkään keskustassa. Yksi asiakas oli hämmentynyt, että elokuvia näytetään nykyään Sveitsissäkin, hänen aikanaan oli vielä toiminnassa Siltakadun elokuvateatteri. 😊 Retkeily metsissä ja luonnon helmassa on asiakkaille mieluista, samoin kuin piipahdukset puutarhoilla. Seuraavaksi suunnitelmissa on päästä maistelemaan maukkaita mansikoita Wennborgin tilalle ja hakea matkaevääksi itsetehtyä toffeeta Knehtilästä. Meitä on pyydetty myös mökkipäiviä viettämään asiakkaiden mökeille.

Olemme hakeneet asiakkaita nauttimaan kesäpäivistä niin kodeista kuin hoivakodeistakin. ”Kyllähän musta on aika kivaa sun kanssa vähän humpsutella välillä”, tuumasi eräs 9-kymppinen asiakas autokyydissä eräänä päivänä. 😊 Hän oli reissun jälkeen soittanut tyttärelleen iloisena ja kertonut kaikesta, mitä olimme ehtineet puuhastella.

Myös koiraystävät Saimi, Vilma ja Vila ovat vierailleet ahkerasti asiakkailla.

Elokuussa toimitiloissamme käynnistyy Seniorikerho, jota odotan innolla. Tarkoitus on kokoontua iloisissa merkeissä mukavan tekemisen äärelle ja saada omanikäistään juttuseuraa. Kaikki asiakkaille järjestämämme tapahtumat pikkujouluista ystävänpäiväjuhliin ja vappukahveihin ovat osoittaneet, että seniorikerhotoiminnalle on tilausta. Liian moni ikäihminen istuu yksin omassa kodissaan. On ihanaa, että pääsemme järjestämään mieltä virkistävää ja yhteisöllistä toimintaa.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa juhannusta ja kesää! <3

Taija

Osa meidän työtä on luopuminen. Se on aina hyvin haikeaa, koska asiakkaat tulevat meille läheisiksi ja tärkeiksi. Myös meistä tulee heille tärkeitä. Yhdessä jaetaan elämän iloja ja suruja. ❤ Jäljelle jää ikävä, kaipaus ja yhteiset muistot. Ja omaisten kauniit sanat ”kiitos kaikesta, olet meille tärkeä”.

Osa asiakkaistamme on kulkenut minun rinnallani ihan alusta lähtien. Siitä asti, kun minulla oli vasta ajatus siitä, mitä tästä kaikesta voisi syntyä. Kun vähän haparoivin askelin lähdin liikkeelle ja otin ensiaskeliani yrittäjänä. Innoissani, kauhuissani, jännittyneenä, opetellen. Osa heistä on elänyt mukanani hyvinkin vahvasti ja olen siitä kiitollinen. Osa on lähettänyt lahjoja lapsilleni jouluna ja pääsiäismunia pääsiäisenä. Myös minä – ja nykyään me kaikki hoitajat- tunnemme asiakkaidemme omaiset hyvin.

Joskus asiakkaalla ei ole omaisia. Eräänä kevättalven iltana sain puhelinsoiton sairaalan päivystyksestä. Eräs asiakkaamme oli joutunut sinne ja pyytänyt sairaanhoitajaa soittamaan meille, koska asiakas oli nimennyt meidät lähiomaisikseen. ❤ Sanoin hoitajalle, että kyllä, me olemme todellakin hänen lähiomaisensa, kiitos, että soitit. Seuraavana päivänä hain hänet kotiin.

Joskus luopuminen tarkoittaa asiakkaan menehtymistä pitkäaikaiseen sairauteen. Silloin se voi olla myös helpotus, kun jäämme ajatukseen siitä, että asiakas siirtyy pois kivuista. Silloin se on usein myös asiakkaan itsensä ja hänen läheistensä toive. Omalta osaltamme pyrimme tekemään kaikkemme, että loppuaika omassa kodissa olisi mahdollisimman onnellista ja helppoa. Olemme olleet mukana pohtimassa viimeisten hetkien hoitoa, neuvomassa, mistä kysyä muistotilaisuuteen paikkaa ja auttamassa valitsemaan hautajaisiin vaatteita ja virsiä.

Kun pitkäaikainen asiakas nukkuu pois, omakin olo on hetken aikaa ontto.

Joskus luopuminen tarkoittaa muuttoa hoivakotiin, kun yksin kotona ei enää pärjää tai kun puoliso menehtyy. Onneksi saamme usein olla apuna myös muuttopuuhissa ja välillä jatkaa kotikäyntejämme hoivakodissa yhteisen mukavan puuhastelun merkeissä. Yhdessä voidaan sisustaa hoivakodin uutta huonetta, tehdä muistijumppaa tai viedä asiakas vaikka läheiseen kahvilaan virkistymään. Toisinaan hoivakodeissa ei ole kovin paljon ylimääräistä aikaa asiakkaan jumppauttamiselle, joten joskus meidän roolimme on käydä kävelyttämässä asiakasta ja arvioida yhdessä muiden ammattilaisten kanssa asiakkaan toimintakykyä tulevaisuutta ajatellen.

Parhaimmillaan vierailut hoivakodissa tuovat asiakkaalle paljon iloa ja hoitajille helpotusta heidän tekemäänsä työhön. Ja meille onnellisuutta siitä, että tuttu ihminen pysyy elämässämme edelleen. Meidän yhteys jatkuu, se vain muuttaa eri osoitteeseen. ❤

Kaunista huhtikuuta!

Taija