Olen tehnyt lähihoitajan työtä Terveydelle Oy:ssä 2 vuotta. Ennen tätä olen ollut töissä kotihoidossa toisaalla, sekä hoivakodeissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä.
Etenevät muistisairaudet heikentävät laaja-alaisesti toimintakykyä ja ovat yleisimpiä syitä sille, että ikäihminen tarvitsee ulkopuolista apua arjessa selviytymiseen. Muistisairaus koskettaa myös perhettä ja läheisiä. Se saattaa aiheuttaa yllättäviäkin tunteita arkielämässä ja synnyttää paljon
kysymyksiä tulevasta.
Vaikka muistisairauksiin ei ole vielä parannuskeinoa, tarpeeksi varhain
aloitetulla lääkityksellä ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Ikäihmisten ja heidän läheistensä hyvinvoinnin edistäminen herätti mielenkiinnon opiskella lisää ja syvensin lähihoitajan opintojani muistihoitajan koulutuksella. Näin pystyn jakamaan paremmin tietoa muistisairauksista sekä antamaan monipuolista tukea niin sairastuneelle kuin läheisillekin.
Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on huolta omaan tai läheisesi muistiin tai arjessa selviytymiseen liittyen. Kiireettömässä ilmapiirissä voimme pohtia yksilöllisiä ratkaisuja tukemaan muistisairaan hyvää elämänlaatua, sairauden kanssa selviytymistä sekä omaisten jaksamista.
Ensikäynnin muistihoitajalle voit varata numerosta 045 222 9390.
Ensikäynti voidaan sopia kotiympäristöön tai vaihtoehtoisesti työhuoneelleni toimistollemme.
Lämpimin terveisin,
Virve Hepoaho
Esimerkkejä muistihoitajan palveluketjuun kuuluvista palveluista:
- Alkuhaastattelu
- Muistitutkimukset asiakkaalle
- Muistikysely omaisille, omaisten ohjaaminen ja tukeminen
- Konkreettisen avun suunnitteleminen arkeen ja asiakkaan ympäristön tekeminen muistiystävälliseksi
- Tarpeen mukaan ravitsemusohjaus, elämäntapaneuvonta, sosiaaliturvan ja tukien kartoittaminen, moniammatillinen yhteistyö
- Koonti muistihoitajan tekemistä tutkimuksista ja lausunto lääkäriä varten
- Ohjaus lääkärille, tarpeen mukaan muistihoitaja voi olla mukana lääkärikäynnillä
- Mahdollisen lääkityksen aloitukseen liittyvä neuvonta ja seuranta
- Jatkokäynnit toiveiden ja tarpeiden mukaisesti osana hyvän arjen tukemista
- Muistihoitajan palvelupaketit ja hinnastot löydät täältä .