Syksyn tullen opiskelijat palaavat taas koulun penkille. Viime vuosina olen saanut ohjata uusia, innokkaita terveydenhoitajaopiskelijoita vuosittain niin sairaanhoidon vastaanotoilla kuin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon puolellakin. Kun uusi opiskelija tulee muutaman viikon työharjoittelujaksolle, hän on usein alussa hieman arka ja jännittynyt, mutta harjoittelujakson lopussa huojentunut, ammattitaitoaan kehittänyt ja innostunut tuleva terkkari, ja mikä parasta, suuri apu työssä myös ohjaajalle.
Olen aina tykännyt kovasti opiskelijoideni ohjaamisesta ja lähes joka kerta tirauttanut kyyneleitä, kun opiskelija on viimeisenä harjoittelupäivänään kiitellyt minua ohjaamisesta. Ihania kortteja ja lahjojakin olen saanut. Taas on yksi tuleva alan ammattilainen siirtymässä seuraavaan harjoitteluun ja uusiin haasteisiin.
Opiskelijoiden ohjaaminen on ollut sikälikin mahtavaa, että heillä on usein se uusin teoriatieto suoraan koulun penkiltä tullessaan. Aina on ollut myös niin, että olen itse oppinut jotain opiskelijalta. Kävipä kerran niinkin, että eräs ihana terveydenhoitajaopiskelijani paljastui yllättäen mökkinaapurikseni ja sen seurauksena päädyin ostamaan häneltä koiranpennun! Olemme edelleen yhteydessä ja niin ovat koirammekin.
Muistan omat ensimmäiset työharjoitteluni ja hoitoalan kesätyöpaikkani hyvin. Muistan sen, miten ensimmäisessä keikkatyöpaikassani minut oli heti ensimmäisenä iltana laitettu vastuuseen seitsemästä potilashuoneesta ja olin kauhuissani. Siihen aikaan riitti, että olin antanut puhelinnumeron ja nimen, kukaan ei halunnut nähdä opintopisteitä tai todistuksia. Muistan myös sen, miten ihania ja ammattitaitoisia ohjaajia minulla oli niin sairaalassa, terveyskeskuksessa kuin kouluissa ja neuvoloissakin. Osan näistä ihanista ihmisistä sain myöhemmin kollegoikseni. Näin todella sydämmellään hoitotyötä tekeviä arjen sankareita.
Muistan myös ne hoitajat, jotka eivät kohdelleet meitä opiskelijoita mukavasti. Ja ne hetket, joissa työyhteisöissä oli hirveä kiire ja miten kuntouttavasta työotteesta ei näkynyt ripaustakaan.
Opiskelijan ohjaamisessa on suuri vastuu. Opiskelija omaksuu ohjaajaltaan ja tulevalta kollegaltaan paitsi toimintatavat, kädentaidot ja ergonomian, myös asenteet ja ilmapiirin.
Palaan itsekin kesäloman jälkeen taas koulunpenkille suorittamaan johtamisen jatko-opintojani. Aikuisopiskelu on aivan mahtavaa! Kun on tehnyt käytännön työtä, osaa suhteuttaa teoriatiedon omaan työhön ja osaamiseen. Näiden kuukausien aikana olen oppinut uutta paitsi opettajilta ja koulukavereiltani, myös itsestäni. Yksi elämän ihanimpia asioita on se, että aina riittää uutta opittavaa. Se pitää mielen virkeänä vielä vanhemmallakin iällä. Lähipiiristäni löytyy muuten ihmisiä, jotka ovat suorittaneet tutkintoja vielä 5- ja 6-kymppisinäkin. Aika hienoa!
Uuden oppimisen riemua teille kaikille myös!
Taija