Syksyn varrella olen saanut vastailla monenlaisiin kysymyksiin, joista ajattelin koota tähän olennaisimmat vastauksineen. Kysymyksiä on tullut sekä palveluihin että työnhakuun liittyen, mikä on mukava juttu. 🙂
Läheiseni tarvitsee apua kotiin säännöllisesti, mutta kuukausittainen aika saattaa vaihdella huomattavasti, koska me omaiset olemme välillä hänen luonaan pidempiä jaksoja. Miten silloin kannattaisi toimia?
Olemme tehneet sivuillemme valmiiksi niin sanottuja Jatkuva Kotikäynti -sopimuksia erilaisille kuukausittaisille tuntimäärille. Nämä ovat asiakkaalle edullisempia kuin yksittäiset käynnit. On kuitenkin mahdollista räätälöidä jokaiselle asiakkaalle juuri hänen tarpeisiinsa sopiva palvelupaketti. Silloin kuukausittaiset käynnit voidaan sopia juuri niin, että ne palvelevat asiakasta mahdollisimman hyvin ja joustavasti, ja tarvittaessa käyntiajankohdat voidaan sopia vaikka viikko tai kuukausi kerrallaan. Samoin palvelupaketteihin kuuluvat tunnit on sijoiteltavissa niin yksittäin eri päiville kuin peräkkäin samalle päivällekin ihan asiakkaan toiveiden mukaan. Kysy tarjousta erilaisista vaihtoehdoista, niin etsitään teille sopivin.
Voiko teidät pyytää vain ulkoiluseuraksi vanhukselle?
Kyllä voi. Tulemme mielellämme myös ihan vain ulkoilukaveriksi, juttuseuraksi tai vaikkapa toveriksi yhteiselle virkistysretkelle. Ulkoiluun voidaan mahdollisuuksien mukaan ottaa myös hoitajan lemmikki.
Voitteko kuljettaa omaiseni lääkärikäynnille/kirjastoon/kahvilaan/pankkiin?
Kyllä voimme.
Teettekö myös lumitöitä?
Kyllä, tarpeen mukaan autamme kaikissa kodin pihatöissä, kuten haravoinnissa, rännien putsauksessa, lumitöissä ja pihan hiekoituksessa. Myös nopealla varoitusajalla mahdollisuuksien mukaan.
Ketkä voivat käyttää palveluitanne?
Palveluitamme voivat käyttää niin ikäihmiset, lyhyt- ja pitkäaikaissairaat, vammaiset, lapsiperheet ja muut apua kotiin tarvitsevat henkilöt. Lisäksi avustamme omaishoitajia. Jokaisen asiakkaan kanssa kartoitetaan yksilöllisesti palveluntarve, ja tehdään sen pohjalta hoito- ja palvelusuunnitelma.
Mitä sisältää terveystarkastus kotona?
Terveystarkastus kotona sisältää monipuolisen terveydentilan ja toimintakyvyn kartoituksen, yksilöllisen ohjauksen, kodin turvallisuuden tarkistuksen, lähinäön tutkimuksen, korvien ja suun terveyden tarkistuksen, ihon ja turvotusten tarkistuksen, pituuden, painon ja vyötärönympäryksen mittauksen, verenpainemittauksen sekä pikaverinäytteet. Kaikki tehdään oman kodin rauhassa yksilöllisyys huomioiden. Tarkastuksen pohjalta asiakas ohjataan tarvittaessa jatkohoitoon. Kysy lisää!
Kuinka kauan palvelulahjakortti on voimassa?
6kk.
Onko teillä kauppakassi- tai ruoanlaittopalvelua?
Kyllä. Asioimme asiakkaan puolesta kaupassa ja kuljetamme tuotteet kotiin. Autamme myös tavaroiden purkamisessa sekä ruoanvalmistuksessa ja leipomisessa tarpeen mukaan. Asiakkaan halutessa voimme valmistaa useamman päivän ruoat valmiiksi. Huomioimme ruoanlaitossa terveellisyyden sekä asiakkaan omat makumieltymykset.
Tarvitsen kotiin vain siivousapua, koska en yksin jaksa siirtää mattoja ja kalusteita. Voitteko auttaa siinä?
Kyllä voimme.
Saako palveluistanne kotitalousvähennystä?
Kyllä, hoiva- ja kotipalvelujen osalta kotitalousvähennys on -50%. Lisätietoa kotitalousvähennyksestä löydätte tästä: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/kotitalousvahennys/
Sairaanhoito ei ole kotitalousvähennyskelpoista. Mikäli asiakkaalla on tarve sekä sairaanhoidolle että muulle hoiva- ja kotipalvelulle, hoito- ja palvelusuunnitelmaan sekä laskuun eritellään nämä niin, että asiakas saa hyödynnettyä kotitalousvähennyksen siltä osin kuin se on mahdollista. Tarvittaessa neuvomme asiassa mielellämme.
Laskutatteko matkakuluja tai muita kuluja?
Emme. Kaikki palvelut ja kulut sisältyvät tuntihintaamme.
Mikä on minimikäyntiaikanne?
Yksi tunti. Tämä siksi, että emme laskuta erillisiä matkakuluja tai hoitotarvikekustannuksia, ja sen vuoksi, että arvostamme kiireettömiä kohtaamisia työssä.
Entä jos läheiseni tarvitseekin yllättäen enemmän apua kuin olemme varanneet?
Pyrimme pitämään aikataulut joustavina ja kiireettöminä juuri siksi, että voimme tarpeen vaatiessa olla apuna pidempäänkin. Meille voi aina myös soittaa nopeallakin varoitusajalla, niin yritämme järjestää tarvittaessa ylimääräisen käynnin asiakkaan luo mahdollisuuksien mukaan.
Mihin tarvitaan kartoituskäynti ja maksaako se?
Kartoituskäynti on aina ilmainen huolimatta siitä, johtaako se asiakassuhteeseen vai ei. Kartoituskäynnillä käydään läpi asiakkaan ja omaisten toiveita, kartoitetaan asiakkaan terveydentilaa ja asuinympäristöä, hoidon ja palvelujen tarvetta sekä suunnitellaan mahdollisimman hyvä palvelukokonaisuus, joka vastaa asiakkaan tarpeita. On tärkeää, että kartoitustilanteessa tulee esiin sekä asiakkaan että omaisten toiveet, mutta myös ammattilaisen näkemys avun tarpeista.
Voinko hakea teille töihin?
Kiitos kiinnostuksestasi. Tällä hetkellä rekrytointi ei ole ajankohtaista, mutta voit halutessasi koska tahansa lähettää vapaamuotoisen työhakemuksen meille osoitteella info@terveydelle.fi.
Kuulemisiin!
Taija